Tälle sivulle ruppeen julukassemmaan talavela aloittamani kirjan kirjutuksia koeluettavaks : D. Pikkuhiljjoo kerrallaan laittelen juttuja. Katottaan riittääkö miten paljon tilloo tässä lokissa ja jatkusko kirjotus näin. Nyt ku kirjan kirjotus muuten tyssäs, jos sais näin viilinkkii alottoo kirjotus uuesttaan. Mutta semmonen juttu, tämä sivu ei ole syötteellinen, eikä näin tule blogit.fi uuesta kirjutuksesta ilimotusta. Teijjän tulloo käyä aina kahtomassa tätä sivusttoo oma-aloitteellisesti.

Kirjan alaku esittely. 

Kirja kerttoo kaiken näkösistä elämäni tapahtumista. Vaikka voipi joskus tunttuu jutut aika uskomattomilta, mutta kuitenkkii kaik o totta. Tarinassa en käytä nimmii, voisin kyllä käyttääkkin, mutta parempi ehkä niin. Heh heh, ehkä kirjottamisessa rikon kaikkia kirjankirjoittamisen periaatteita, eikä joka pilikkua käyä (tiiättä kyllä mitä tekemmään), mutta toivottaan että mielenkiinttoo teillä riittääpi? Ja suatta huppii tästä. Ehken sukulaissii kehottas tätä seurroommaan, mutta onhan sanonta "sen minkä taaksseen jättää, edesttään löyttää". Mutta nyt hauskoja lukuhetkkii jutun parissa!

           

 

 

                           Seikkailua sukulaisten varjossa ja muutenkin elämässä.

MISTÄ KAIKKI ALAKO

 

 

Oli vuosi 1970 helmikuun 8 päivä. Tapahtui Joensuun keskussairaalassa ensimmäinen riäkäisyni, kellonaika oli n.5.30. Aamu oli aurinkoinen, pakkasta oli 20,2. Luntakin oli kertynyt 59 cm. Ratekiset mitat tais olla 52cm ja piälle kolomen kilon. En niin tarkkoo ennee muista, kun tapahtumasta kuitennii o jo piälle 48 vuotta.

Oli siis siihen aikaan normaali talvikeli. Sairaalasta menttiin ja tultiin taksilla kotiin, Ei siihen aikaan ollut jokaisella autoja, niin kuin nykyisin. Tietkin olivat hiekkateitä, ei valitettu montuista, eikä aurauksista. Pääasia oli pääseminen paikasta a paikkaan b. Ajallakaan ei ollut merkitystä. Siinä sitä jokunen aika köllötelttiin, syöttiin ja varmmaan vollotelttiin jokunen aika ennen kun piästtiin kävelemmään ja juoksemmaan. 

 

ENSIMMÄISET MUISTIKUVAT

 

Ensimmäinen muistikuvani on, että olin melkoinen korttihai 3-5 vuotiaana. Aina kun vieraita tuli pelattiin paskahousua tahi ristikontroa. Se aikakausi päättyi ennen koulua, hirmuisen kiroilun ja tupakan polton tautta. Äitini vihtautui siihen ja ehkä olikin parempi niin.Siis en minä poltellunna, vaan ne vähän vanahemmat nuoret. Kämppä oll kuulemma aivan sinisenä savusta ja minun silimät oll vuotanna aina. Kirroillu nyt suatto jiähä sieltä asti pysyväks, mutta kyllähän sitä nykyselti pysttyy jonkkii verran siätelemmään. 

 

Toinen muistikuva on sairraalasta. Siellä pitkäkyntinen liäkär täti tutki mahhoo. Vorni niin et sattu. Meinas sitten että pitäs leikata umpisuol. Kuumettakkii oli piälle neljänkymmenen astteen. Onneks kummissii vanhemmat veivät yksityisliäkärille, joka hokas, ettei se ole umpisuoli vaan keuhkonkuume. Antoi siihen kunnon liäkkeet ja sannoi ”parempi mennä kottiin, ei se sairraalassakkaa sen paremmin hoijju”. Kuumehhan alako aika noppeesti liäkkeen oton jäläkkeen laskemmaan ja siitä selevittiin. Sitä en tiijjä, jos oisin joutunna siihen umpisuolen leikkaukseen olisinko tässä kirjottamassa tätä elämänkerttoo ennee. Tokkopa. Tästä johtuen tästä liäkäristä tull miun liäkär, jossa kävin milloin tarvihin. Nimennii voin kerttoo hiän oll Kari Koivunoro. Ainoa oikkee yksityisliäkär, kunnia hänen muistolleen. Nykkyiset ihtiään "yksityisliäkäriks" tituleeraavat ovat  mielestän "juoksu"lääkäreitä. Eivät toimi yksin ja harva ossaiskkaa toimia yksinnään. Monet jutustelu kerrat pidettiin Karin kans. Kerrannii kysäsin, miks syrjäkylille ei liäkäriä suaha. Totesi vain, "ettei nuoret uskalla vastuun tautta tulla, eikä kolleeka appuu ou ylleesä syrjässä saatavana".. Näinhän varmmaan onkin? Toinen keskustelun aihe oli "ruuhkat" mistä johtuvat. Osiks siit, että Suomalainen liäkär ottaa päivän aikkaa keskimiärin 7-8 potilasta, kun taas Venäläinen 16-17 potilasta? Ei kertonut hiän mistä tuo johtuu, mutta mielenkiintoista tuo o. Tänäpäivänäkkii mittee oun liikkunna "Sotessa" Suomalainen liäkär ei ota vasttaanotolle etuaikkaan koskkaan, mielluumminnii myöhässä piässöö sissään. Mutta nuo  Itälokinliäkärit ottaa ylleesä etuajassa. Ja toinen minhinkä oun päivystyksessä käyessä kiinnittännä huomijjoo o liäkärien juokseminen siellä peräkkäin? Oisko sitä konsultaatijjoo vai muut jutustelluu, kukapa tiettää. Eikä muutenkkaa hyö ou päivystys huonneessa, ku puolet ajasta. Ja kolomas assii. Jotennii en ymmärrä tuot, että kunnallinen liäkär voipi käyä yksityiselläpuolella töissä myös? Siis kilippailijalla, jotennii tuo mielestän o outtoo? Huvittavinta siin o, että noppeemmin ja paremppoo hoittoo ykstyissektorilla suap. Mikä siinä niit liäkäriä motivoipi, oisko raha? Eihän se varmmaankkaa ole, ihmisten auttaminenhan se on.Sotea pidetään kirosanana, mut onko? Kyllä Suomessa on karannut mopo käsistä kauan kauan sitten. Nyt kerättään siitä aihheutunneita maksuja. Ei tule ennee aikkoo, ku muallaisliäkär pirturesetin kirjutti ovveen ja potilas haki sen sillä aptteekista. Jännä seurata tätä Khtlsvrn tervveyskeskus juttuu, alas ajo hyvin toimmii mitä oun seuranna(ennuste 2020). Mutta minkä huhun kuulin tuossa jokuaika sitten, että uutta suunniteltas Heinävuarraan? Ja mitenhä se ois kannattavvoo? Ite en ainaskkaa ennee pysähy sinne, ajallan Tikkamäelle se o varmmoo. 

 

Tästä ei ole muistikuvvaa, vaan pelekästtään valokuva ja sekkii katteissa. Istun kuvassa sängyn piällä pyjamassa. Nuama aivan laikkuloilla. Olin sillon sairastunna tuhkarokkoon. Se se voikkii olla melekonen tauti. kuvasta piätellen. Ilime o nii surkkeen näkönen et. Sihen aikkaan rokotuksena toimi käyä muihen sairasttuinen luona kylässä ja ruapsutella sairastunneiden ihhoo. Ylleesähhän ne sitten puuttu ja suattiin lapsena pois alta, ettei tarvinna aikkuisena niit sitten sairastella. Vesrokko jäi sairastamata pikkusena poikana. Sen peinnii sitten lähes kolomekymppisenä. Töissä ihmettelin vinnin kasvvuu keskellä ohttoo, yritin puristtoo sitä pois ja taishan se siit purskahttoo, mutta monttu jäi.Sitten huomasin paisseita nousevan enemmännii. Soitin sit siin Karille, sanoi "tule heti tänne". Niimpä menin sinne ja vesrokko varmistu. Parin viikon saikkuhan siitä tuli ja kutkutusta riitti ja myöskkii niit paisseit. Melekonen tauti aikkuisena sen voin kerttoo. Tartuntakkii sit selevis mistä tull. Kukkaa ei viittiny sannoo, että siskon poijjalla oli se. Pijin häntä sylissä käyessä kylässä. 

 

Kolomas muistikuvani on se, että mentiin kouluun pääsemisen syyniin. Piti piirtää kuva huastattelijalle. Piirrin naisen ja sille rinnat. Silloin mieleeni juolahti, että hei nyt tuli virhe tehtyä ja korjailin rinnat taskuiksi. Aika epäuskoisesti haastattelija uteli mitä nuo ovat? Vuuvven taisin käydä jossakin kerhossa, mutta siltä ajalta muistikuvat on surkkeet. Se oli vain sellaista tutustumista muihin lapssiin ja pärjäämisen opiskelluu heijjän kanssa. Taksilla viettiin taksillatuottiin. Ei varmaankaan joka päivä, vaan muutamana päivänä viikossa. Se oll semmosta aikkoo sillo, enemmän puoskat kotona olivat ku hoijjossa. 

 

KOULUN ALOTUS JA JALKAISIN KULJETUN KOULUMATKAN VARRELTA TAPAHTUMIA

 

Päästtiinhän sitä ajallaan koulluunnii. Mikäs siin olihan se mukava oppia lukemaan ja kirjoittamaan. Ala-aste oli aika pieni, oppilaita oli n.20 alkuaikana. Koululle oli matkaa 3km. Aamuisin koulutaksi kävi hakemassa, mutta iltaisin käveltiin kotiin. Suoraan oikaisemalla olisi varmaan matka ollut alle 2km, mutta olisi ollut metsiä ja lampija matkan varrella. Mukavampi yksin oli kulkea tietä pitkin, ei silloin autojakaan kulkenut monija. Eivätkä varsinkaan vaivautuneet ottamaan kyytiin. Paitsi kerran, ku satovettä, mutta silloinkin naapurin isäntä oli aavistuksen maistissa. Onnellisesti pääsin kuitenkin kotitien risteykseen ja jatkoinpihaani.

 

 

Koulumatkoilla aina sattui ja tapahtui. Yksikin kerta ihmettelin, kun alkoi löytyä tienposkesta seteleitä. Niitä vaan löytyi ja löytyi. Kotitienhaaraani päästyä, istui ojan vieressä vanahanajan naapurin isäntä. Oli ”pikkasen” maistissa ja sanoi ”tilaa taksi” tai jotain siihen suuntaan. Jatkoin matkaani etiäppäin, koska silloin ei ollut vielä kännyköitä ja kotona kerroin isäukolle asiasta. Isäukko otti rahat mitä olin löytänyt ja lähti varmaan traktorilla katsomaan tilannetta mikä oli ja vei  naapurin kotiinkin.

Eräällä suvikelillä kuljettiin parin muun pojan kanssa matkaa, kun ajoi ohitsemme tiekarhu, noh eikös tullut älyn väläys heitämpä lumipallolla. Sempä tein ja senhän tietää että osuin takalasiin. Sen verran tarkka käteni on. Ei oikein karhukuski tykännyt siitä, pysäytti ajoneuvvonsa ja rupesi huutamaan niin maanperusteellisesti, et ”kuka heitti. Ei tuommoista saa tehdä, voi lasisärkyä”. Tietenkin tunnustin kuka heitti, toiset taisivat karkuunkin jo juosta. Eipä siitä sen enempää tullut.

Eräs paras muistiin jäänyt koulureissu sijoittuu joulujuhlaan, olin varmaan 2-3 luokalla.Vanhampani olivat juhlissa harvoin, kun ei ollut silloin autoa. Isäukko ajeli mopolla, talvella se oli muutenkin kylmä kyyti kulkea. Niimpä puhe oli, että saan meno paluu koulukyydin juhlaan. Juhlat loppuivat ja kyselin kuka taksi vie kotio. Kukaan ei tietänyt asiasta mitään, niimpä odotin vähän aikaan ja läksin talsimaan kotiin. Matka kylläkin alkoi tuntua pitkältä ja kylmältä juhla tamineissa. Päälläni oli aika ohkaiset vaatteet ja remmikengät, pakkasta kummiskin oli -20 astetta. Kotiin päästyä olin aivan kalikkana, äiti oli huolissaan ja säikähtäneen näköinen. Laittoi jalkani kuumaan veteen hautumaan. Siinäpä minä sulin, eikä ihme kyllä tainnut tulla ihmeempiä vaivojakaan. Taisihan siitä tulla melkoinen kysely tunti koululle päin.

 

Ala-asteen alaku luokat oll siihe aikkaan melekosta touhhuu. Kuuluin siihen ”turppaan” suaja luokkaan, muutaman vuotta. Johtu aivan siitä, etten suostunna polttammaan tupakkoo, enkä muutenkkaa kulukenut vanhemppiin koululaisten pillin mukkaan. Mielestän oll huvittavvoo, ku kaheksan vuotta vanhat ”pennut”imi tupakkoo nii innoll että. Opettajatkkaa eivät kiinnittänneet siihen mittää huomiota tahi kehanneet ottoo kanttoo. Olin kuitennii sen verran isoluisempi, ettei nuo hakkuut oikkeesttaan tuntunna, mutta sitäkö sanoin. Valitti vuan iskujen kovvuutta ja hakkoojjat olivat tyytyväissii. Tuosta kyllä varmmaannii johttuu nykynennii kipukynnys, se on aika korkkee ennen ku valittelen. Kiussoojat sitten lähtivät yläastteelle. Helepotti miull, mutta ehkä tull muututtuu ite kiussoojaks. Mutta muisttaakseni ei myö hakattu kettää, muuten kiusattiin kyll. Se oli vähän niin ku leikkii välitunnilla. Eipähän tuosta voi oikkesttaan rinttoo röyhistellä.

Tull suattuu stipentikkii, en muista miks. Sekkii meinas männä sivusuun, kun kiussoojat pakottivat olla ottamatta sitä vasttaan, turppaan suannin uhalla. Tietennii kielttäävyin jakotillaissuuvvessa ottamasta sitä vasttaan, mutta opettaja toimitti sen kottiin. Vieläpä ne vesselit kysell siit, ni sanoin men nammuun. Olivat tyytyväissii vasttaukseen ja asia jäi siihen. Pikkusen asia jäi epäseleväks olko nämä kaverit halunneet suaha ite sen tipentin, ehkäpä. Eipä siellä alakoululla oikkeisttaan muuta tapahtunna. Ai nii kiitokset vois sannoo sill vaalleeveriköll, joka ompell sen Suomenlipun takasi siihen lipputankkoon. Kiitos, jos out tämän kirjan josttai suanunna tahi nähnyt. Heh heh ei pitäs riehhuu, nii tuo oll sellane pöytämalli lippu. Siinäpä se ala-aste lähenty loppuusa, ei tuosta jiänynnä ihmeemppii raumoja. Mukava ja pien koulu, lopussa miun luokall oll yks miun lisäks ja viijjennellä luokalla kolome ja alemmilla yhtteesä kolome. Oll siinä vipinnee, uskotta varmmaan? No nytpä ala-aste o Kiihtelysvuarassa ja toinen Heinävuarassa. Vielä juolahti miellee yks juttu alakoulust. Liikunta tunnilla en suanna heittee pesäpallia kentällä, ku se lenti liian kauas lepikkoon. Ei kentät riittännä, vaikka vauhitta heitin.Voin sannoo, että mulla oll aika hyvä heitto käs.

 

 

VIELÄ MUISTIKUVIA HUHTILAMMIN KOULUST

 

Alakoulu jatkui Huhtilammella vaikkakin lapsien määrä väheni koko ajan. Vähimmillään meitä taisi oll kahdeksan ja kaksi opettajaa. Muutamia muistoja jäi tuostakin ajasta. Yksi oli piirrustus kilpailuun osallistuminen. En muista aihetta mistä piti piirtää, varmaankin joku luontoaihe. Koska piirsin metsoja metsään. Ainut vain siitä piirrustuksesta tuli sanomista. Opettaja väitti minun piirtäneeneeni taistelevista metsoista kopion. No en piirtänyt, katsoin siitä kylläkin mallia ja muuttelin muuten luontoa erillaiseksi. Hyvä kun siitä ei tullut jälki-istuntoakin. Samainen mies opettaja seisotti meitä sitten yksikerta. Tuli älynväläys, että laitampa rannekellon soimaan. Noh, sitähän ei olisi pitänyt tehdä. Muut pääsivät tauolle, minä jäin seisomaan ja opettaja rupesi huutamaan, ”kyllä minä tiedän kauanko seisotan teitä muistuttamattakin”!!!! Taisin viellä koulun jälkeenkin jäädä seisomaan. Tällä opettajalla oli kova aukroteetti. Nais opettaja oli alemmilla luokilla paljon mukavampi. Näperrettiin aina kaikenlaista. Hän oli hyvä runonlausujakin ja kätevä käsistäänkin. Teki lumesta veistämällä hevosia ja muitakin eläimiä. Ainut huonopuoli lapsen mielestä oli, että hällä oli huonot hampaat ja suu haisi sen takia aika paljon. Siinähän se ala-aste meni omalla painollaan. Mittää ihmeemppee ei tapahtunna koulussa, mutta sivviilissä kylläkkii. Kerrannii tulin talavi pakkasella kottiin, pakkasta n, 20 astetta. Ihmettelin kun kotosalla ei ollut minkkäälaista sähkköö. Eikä kettää muutakkaa kotona, olivat kaupungissa. Siihen aikkaan ei ollunna kännyköitä, millä soitella asioista toisille. Elikkä uottelin, että porukat tulloo kaupungista kottiin. Niimpä sitten tulivat ja ruettiin setvimmään mikähän sähköt on vienynnä. Siit soittelemmaan sähköyhtiöön ja asiahan selevis. Lasku maksamata. Olivat katkasseet sähköt ilimottamata siitä mittää. Sähkömiessii selevis kuka oll luppaatunna hommaan ja sehän oll isänvelipuoli. Oli viell kehunna siellä, että hiän uskalttaa ja käypi katkasemassa linjan. Niin olli tehnykkin ja vaikkiimman kautta. Linjasta oli katkassut sähköjohttoo n. 30 sentin pätkän. Meillä oll siihen aikkaan untulaattija niit jouuttiin lämmittämmään keitetyn veden avulla,etteivät kylymäs. Isäukko tais käyä sähköyhtiön konttoris setvimäs asian ja sieltä tull korjaamaan edesmennyt kylän sähköasentaja. Joka oli kironnut ”miten vittumaisesti on katkassunna sähköt”. Eikä muutenkkaa tainnut mennä tuo katkasuhomma oikkein, miekkii olin reilusti alaikänen ja oli pakkasta, varmmaa ois suanna katkasija herra kenkkää, jos oisi ruettu puimmaan asijaa kovemmin.Saattiin sitten lopulta sähköt ja kaikki oli taas hyvin. Paitsi välit kyllä huononi entisesttään veljesten välillä. Olhan isäukollakkii joku ihmmeen vimma ainna kahttoo se viimenen punanenlasku laskuloissa, joka tulloo. Piäs sit neuvvottelemmaan ulosotto Liillin kansa.

 

 

 

 

KETKUILUA JA POTUT POTTUINA

 

Samoihin aikoihin alkoi suvun ketkuilu isäukkoa kohtaan. Isän velipuolet olivat suunnitelleet tekevänsä toisen huvilan lammenrannalle, jonka omisti toinen veli ja isäni puoliksi. Siitä kantautuikin tieto isälleni, joka oli marssinut kunnantalolle ja hakenut luvat omalle rakennukselleen. Ne saikin koska päätös oli tehty jo melkein valmiiksi. Ainut vain että oli väärä veli. Tämä juontaa juurensa siihen, että perinnön jaossa oli parhaat maat ja rannat annettu yhdelle veljelle hänen äitinsä oli ollut perinnön jakoa tehdessä mukana ja isälläni oli ”luottomies”, joka ei valvonut kovinkaan tarkkaan jakoa. Jos isä ukko ei olisi lupaa hakenut, ei olisi enää saanut rakentaa huvilaansa mihinkään. Tästäpä ne vihat alkoivat tahi oikeastaan kautta aikain noita kieroiluja oli ollut. Jo aikaisemmin isän sairastuttua kolmekymppisenä sydänhalvaukseen. Eräs velipuoli oli tokaissut, että” vielä hän omistaa Heikin maat”. Erään siskopuolen mies oli kertonut asiasta ja sanonut, että ”hoitakaa asianne ja laskunne ajoillaan”. Tässä tarinassa on aika paljon velipuolija ja siskoja, kun ukillani kerkesi olla kolme vaimoa ja lapsiakin taisi kertyä 18 kpl:tta. Sota vei osansa heistä. Isälläni oli kolme täyttä siskoa ja he olivat ukin keskimmäisestä vaimosta. Heiltä hän osti osuudet sukutilasta itselleen. Heidän kanssaan oli hyvissä väleissä, kylää käytiin puolin ja toisin. Erään isän syntymäpäivät muistan (50v). Porukkaa kävi paljon ja olin leikkimässä uuninpäällä kuulin jännän keskustelun kun isän sisko js siskopuoli keskusteli, miksi ei kanaa tapettu pihan rajapyykille silloin aikoinaan, että silloin ei olisi tullut riitoja. Tämä minun suku kun on aavistuksen taikauskoista ja poppaukkoja ja mummoja täynnä. Eräskin ukko oli kiertänyt jalakasin pellon, hevonen oli pysynyt sen jälkeen sillä alueella ilman aitoja. Palattaan viellä tuonne uunin piälle, sielä aikonnaan suurin piirttein sammoihin aikkoihin vietin jänniä hetkiä. Kun äitin velikkii kävi kyläs. Tämä juonti juuresa mummooni, joka oli silloin n.80 vuotias ja tietenkin siihen perintö puolleen. Mummolta meni muisti ja hänen poikansa kirjoitutti hällä syytingin itselleen salaa ja näin ollen kaiken omaisuuden itselleen. Äitini ja isäni aikoi kumota sen, kun mummo oli käymässä meillä. Jotenkin enoni sai siitä tietää ja tuli vihaisena meille. Ulkoovi oli lukossa, joten ”neuvvottelut” käytiin sen läpi, Tai oikeistaan enoni uhkaili vetävänsä ihtensä hirteen tahi ajavansa autolla puuhun, jos mummoni ei lähde hänen mukaansa. Tätä kesti varmaankin tunnin verran. Mummoni itki ja vanhempani joutuivat päästämään hänet enon mukaan. Sen jälkeen muisteleisin, etten mummoani enää nähnyt kun hautajaisissa, koska enoni uhkasi viskaavansa äitini niskasta pellolle, jos tulee käymään. Niimpä enoni sai kotitilansa perinnön jaossa itselleen (muutaman sataa hehtaaria metsää).Jännintä tuossakin perinnön jaossa oli vielä se, että äitini lakimies oli "pyytänyt" lisää rahaa jotta asiat edistyisivät äitini osalta? Jaa´a liekköhän vastapuolelta tullut hälle isompi lahjoitus? Mummon kuoltuakin eno vielä hyökkäili äitiäni kohtaan tavatessaan ja uhkaili. Sen sukuhaaran itse olen unohtanut kokonaan, eikä ole kyläilty. Paras kummiskin on se, että olen kuullut tuttavoiltani sen. Etten tervehdi ja kunnioita enoani. Miksi ihmeessä? En todellakaan kunnioita tuollaisia ihmisiä. Parempi olla mahdollisimman etäällä heistä. Pitäköön tunkkinsa. Ei omaisuus tuo onnea, aivan muut asiat tuovat.

 

 

 

KALASTUSHARRASTUS

 

Mennäämpä sitten lempihommaani, elikkä kalastukseen. Siellähän vietin suurimman osan ajastan mikä jäi koulun ja muun puurtamisen jäläkkeen. Ensmäissii muistoja on tuas kilippailu tuon sähkönkatkasijan kans. Verkot piti suaha vetteen, ennen toista. Hinnalla millä vuan. Monet perä airot tull hakattuu jiähän, et suattiin ennen toist vetteen ja siianpyynttiin. Monet vittuilut suattiin puolin ja toisin. Monet kerrat verkot repi ”lokit” silipuks. Kerran sit sammainen setä kehu, ”hyväkun en hukkunut, kun verkkoonne ajoin. Vuan oli se tiukassa perämoottorissa”. Monet verkot meni näin. Muutettiin sitten kalastus lamppee toisseen, ei jaksettu jatkuvvaa kiusan tekkoo kahttoo. Kyllähän toisessakin lammessa verkon kahtelijoita oll, mutta kummiskin säilyivät verkot ehjinä. Yks kerta kyllä taisivat hävitä tietämättömmiin, mutta ehkä joku tarvihti niitä. Tuolla uuvvessa lammessa meni majavakkii katiskkaan, eikä ollunna piässynnä pois. Nosttaissa katiskkoo, arvelin et ois ollu isokala, mut ei ollunna. Melekonen työ suaha tuo majava katiskasta, vaikkakkii ol hukkunna. Tuo kalastuslampi oll kohtalaisen iso, eikä silloin ollunna rakennettu rannoille huviloita. Nykyisin sekkii on muisto vuan, nyt huviloita o ainakkii seittemän. Ei oikkein innosta mennä ennee sinne.

 

 

 

VAKKOILUA

 

 

Kerran olin tulosssa ongelta tuosta Syvälammelta, kuljin vanhan sukurakennuksen kautta siellä oli vanhapapparainen moottoripyörän päällä ja huomattuaan minut lähti hirmuisella haipakalla pois. Oli meidän talolle päin katselemassa, ilmeisesti meinasi isäukon eläkkeet polttaa työnteon takija. Näin isäukko arveli. Häneltä kun oli halvaantunut toinen puoli sydämmestä. Pakko kait se oli hänenkin yrittää jotakin tehdä ja olihan lääkärikin sanonut, ettei laiteta 100 rosenttista invaliteettia. Silloin et voi mitään tehdä. Tämä vanhempi mies oli isän vanahinvelipuoli. Tällä herralla oli vielä aika kummallinen mielen oikku, se kävi aina äitin hiuksiin kiinni ja veteli niistä. Jäi sellainen muisti kuva, että äiti meni lopulta karkuun alakerran saunaan ja oli siellä sinne asti kun kyseinen ukko lähti pois. Joo oisko kyseisellä ukolla ollut oma lehmä ojassa, kun oli yrittänyt naittaa isäukolle oman ehokkaansa joskus. Huonolla menestyksellä kummiskin.

 

 

HARJUSTA LAMPPEEN

 

Yks vuos sitten arvelin, et istutteempa yhtteen lamppeen salloo harjukssii. Kävimmä isäukon kans hakemassa pussillisen parin sentin mittassii poikassii. Tulttiin kottiin ja vaihettiin kamppeita ja huastettiin harjusten istuttamisesta lamppeen, ku sisälle tull nuapuri setän tytöt tyttö (sen sähkönkatkasijan). Myö lähettiin siit lammelle istutuspussi autontakakontis, matkalla sottailttiin kuulkohan se meijjän huastelut. Ei varmmaan ja eihän nämä ole kalastettavissa vielä vuossiin. Kannettiin säkki lammen ranttaan ja kaavettiin sisältö muutammaan paikkaan ja lähettiin pois. Ne harjukset jäivät sinne kasvammaan. Olttiin assiista hissun kissun. Kävinhän siell kalastamassa aika ussein. Kivan pien lampi ja hiljanen. Kerrannii kahtelin, et mikä tuol metäs seurovvaa? Ka harmmoo koira, rupesin kuhtummaan, tule tule tsetse. Ei tullunna luimistel vain ja lähti poispäin. Susihukkanenhan se oll. Ikkää miulla oll tuoho aikkaan jottai 10 v. Aina silloin tällöin nuita mehtälampija kierttäis tull semmonen olo, ett joku seurovvaa. Varmmaa olivat karhuja, niitähän tiällä on liikkunna kautta-aikkain paljon. Kerrannii äitin kans olttiin sienes, kulettiin n. 40 metrin piässä toisisttaan. Välistämme luikahti karhunpentu, kyllä osas kulukkee hiljjoo ja vikkellään. En kehannu asialla sillo vaivata äittii. Paljastin mie asian tuosta muutama vuos sitten. Juolahti mielleen, kun kuavoin yhen männyn missä oll pihkatauti. Samalla huomasin, että muutaman metrin piäs on romahtanut iso karhunpesä. Siitä ei ollunna mehtäautotiehen monttoo metrrii, siinnää kulettiin meleko jatkuvasta päivittäin. Olivat nallet varmmaa tottunneet meihin.

 

YLÄASTE AIKA

 

Yläaste oli kaheksisen kilometrin piäs. Sinne kulin linja-autolla. Sieltä nyt ei muistu kovinkkaa paljon mielleen, se oll jotennii semmonen väli etappi. Olin vähän semmonen omanpolunkulukija joka oun paljolti nytkkii. Kahtelin ja seurrailin tilantteit. Sempä takkii tullii viesttii kottiin sielt että,”mikä siinä on kun olen liian kiltti”. Jotennii tuo kävi miun luonnolle. Tuumasta toimmeen. Tapana tuolla yläastteell oll lyyä kattoon reikkii nyrkill. No muutaman reijjän tein ja tulihan siitä halloota. Sitten kävi niin, että luokkakaver ilimianto miut, talonmies isälleen. Hah hah, siitä kärähettiin heti.Siitäpä sitten reksi puhuttelluun ja kysellyyn teitkö. Mitteepä sitä kiertelemmään, juu`u. Pikkusen tais huuttoo, sitä en muista sanoinko miks tein, mutta en siit suanna ies jäläki-istunttii. Noh, käyttäytyminen tais puota kympistä seiskkaan, mutta olhan se sen viärti. Eikä sen jäläkkeen ennee väittänneet liiann kiltikskää. Sen jäläkkeen rupesin käymmään ukkojen lentopallo harjotuksis, siinä vierähtikkii kolomisen vuotta. Harjotuksis tullii käyttyy kolomesti viikossa. Kohtalaisen hyväkssii kehityin, yksin pellailin aina välitunnilla muit koulukkait vasttaan, jos vökkee ei ollunna riittävästi. Pittuutta oll 7 luokalla jo melekkein180 senttii, mutta siihempä se kasvu pysähtykkii, ku seinnää. Jiäkiekkoo en koskkaa pelanna, jotennii ei se kiinnostanna. Aina keksin jottai, läksimpä hiihtämmään liikunta tunnilla, kun muut pellailivat. Muuten olin urhheilija sorttia. Ykssii mäkiloikka kisa jäi mielleen, kun loikkailin tietyn miärän loikkia, ei opettaja uskonna sitä. Laitto pomppimmaan uuesttaan. Pompinhan minä, mutta jätin muutaman loikan pois, että usko loikitun pittuuvven. Ei tuo niin elintärkkee asia ollunna. Piäassii, ett opettajan lempi oppillaat voitti. Muutenhan tuo koulu meni, mutta Enklanti ja Ruotsi ei oikkein kiinnostanna, tais monet kerrat tulla nuist melekkein ehot. Jouluna ain oll neloset. Kevvään viimesis kokkeis tull aina sen verran sempattuu, että piäsin läpi niist. Piästö todistuksessa oli Ruotti 5 ja Enklanti 6. Tästä huolimata keskiarvo oll melekkein 8. Tuosta ajasta muisttuu mielleen tuas yks vuallee flikka, jouuttiin ain istummaan vierekkäi, jos oll kakssois pulupettit. Ilimmeisesti oli molemppii sukupuollii pariton miärä, eipä siinä sinnääsä mittää ollunna serkukssii olttiin ja taijjettiin lentopalliikkii joskus pelata samassa joukkuvveessa. Ehkä pikkusen tuo nälävinttöö aihheutti, mutta mitäpä tuo. Yläaste mennii oikkeesttaan kalastellessa ja lentopallii hakatessa. Eikä sinnääsä mittää ihmemppee tapahtunna. Aikomus oll lähttee rakennusalalle opiskelemmaan, mutta jotennii opo ilimmeisesti vaikutti siihen, koska en piässynnä opiskelemmaan. Nimittäin luokkakaveri piäs hunommalla todistuksella rakennuskoulluun. Mie piäsin puuseppälinjalle opiskelemmaan.

 

 

 

AMMATTIKOULU AIKA

 

Eipä tuo harmittannu sinnääsä hyvin paljjoo. Kouluhan ei kesttäis, kun kaks vuotta. Sitten jo piäsis töihin, näin arvelin. Niimpä sitten koulu alako ja piästtiin tosi hommiin. Hurruuttelin koko Kakola(ammattikoulu) ajan linja-autolla kodin ja koulun vällii. Silloin viellä sai ilimasin kulukkee koulunkyytilipulla uammuu ja ilttoo. Nii silloin vielä linja-autottii kuluki syrjäkylillä, eikä tarvinnut ommoo auttoo assuis siellä. Niimpä isäukkokkii ajo autonajokortin vasta viiskyt vuotijjaana. Oli vanahimppii varmmaannii.

 

 

Ammattikouluaika oll hyvin kylymä, pielisjokikkii jiäty talavella. Piästtiin kulukemmaan jiätä pitkin linja-auto asemalle, eikä talavisin tarvinna värjötellä Niinivuaran tekun kohilla pysäkillä. Alaku oll ikimuisttoinen. Linja-autossa oll siihen aikkaan tunnelmoo, paljon oll koulukkaita ja autot täyet. Osa joutu seisommaan, jos eivät istunneet sylikkäin. Ehkä ikimuistoisin reissu oli se, erräänä talavena aamulla lähtö koulluun. Herräilin uamulla hyvissä ajoin ja läksin tien vartteen linja-auttoo uottelemmaan. Oli kirkas ja rapsakka talavi, pakkasta -40 astetta. Uottelin ja uottelin linja-auttoo muttei näkynnä. Joksseennii puolisen tunttii meni, sitten lähin kottiin talsimmaan takasi. Matkkoo oli tuommosen kilometrin verran. Pakko oll uskkoo ettei se tule. Noh, siiteen yritin mennä seurraavvaan kyyttiin, joka ol koululinja-auto. Se tulis parin tunnin kuluttuu. Sitten ei kun uuesttaan talsin tienvartteen, aamu oll jo kirkastunna jonnii verran. Se auto kulki varmasti aina. Kuskille kerroin tappauksesta, eppäil auton jiätynneen. Jes, piäsin lämpimmää. Siinä sitten ajelttiin Heinävaaralle, mutta sieläkkää ei näkynnä sitä vaihettavvoo linja-auttoo? Kuski sano ”mene Alavinkohan linja-autopysäkille, sinne piäset kyyissä”. Sinneppä siis ja siihempä sitten jäin. Siinäpä sitten tuas uotelttiin. Meni noin puolisen tunttii eikä minkkäälaista auttoo näkynnä. Siihen aikkaan muutoinnii oli aika vähän autoja liikkeessä ja vielä tuommoinen pakkaspäivä. Se vähenti niit viell enemmän. Sitten suoranpiästä näky henkilöauto ja se läheni minnuu. Se koukkasi pysäkille ja kysy ”ootko se koulluun menijä, jolle ei linja-auto tullunna”? Edellinen koulukyydin kuljettaja oll sanonnu, että ”ottakkee se uottelija sieltä kyyttiin, jos uottelloo viell siell”. Siitäpä sitten kyyttiin menin, kylymi niin maan perustteellisest jot. Silleen piästtiin koulluun ”vähän” myöhästtyynenä 3 tunttii. Uskohan nuo opettajat tarinan. Siitpä sitten piäsin oikohöylän teräasetetta tekemmään lämpimiksseen. Päivä kuluhhii hupasasti. Sitten oll tuas pois lähönaika. Kipasin joen poikki linja-autoasemalle. Sieltä sitten auton kyyttiin hypättiin ja matka jatkkui sinne asti minne piästtiin ennen kun auto tuas jiäty. Eikä ennee kulukenna, tuas uotelttiin puol tunttii. Sitten piästtiin tuas uuen auton kyyttiin, jolla piäsin kot tienvartteen. Oll sekkii päivä ja sinä vuonna niitä tuommossii päivvii riitti monta ja monta. Siitä talavesta piästtiin kunniilla ja hengissä kevväässeen ja suattiin kiitettävät paperittii. Toinen vuos men painollaan, pakkassii kyllä riitti sillonnii. Mikä lie ollunna 1984-88, sillo ei nuo -40 astteen pakkaset ei ollunna harvinaissii. Toisen amis vuuvven jäläkkeen tarjjoutu suaha toiset valamistumis paperit terä- ja laiteasettajaks vuuvven opiskelulla. Kiire kyllä oll töihin, mutta kummissii vuuvvella, kolomen vuuvven paperit sais nyt uutteen ammattiin. Sillo oll opiskelioista pulloo, siten piäsi suorraan valamistummaan toissee ammattiin. Tulhan se höyrähettyy, opettajjiin suostuttelulla jatkkoo opiskelluu. Tämä kesä männii töissä ovien valamistus firmassa, josta tienasin ajokortti rahat. Ajokortin ajamisen alotin, kun alako tuo viimenen kouluvuos. En ollunna ajanu sillon mittää muuta kun polokupyörree ja moppoo. Ensmäisellä kerralla ajelttiin kotipihan lähellä olevilla muanteill ja seurraavalla kerralla menttiin jo satteisseen Joensuuhun. Sitäkkii selevittii kunnialla. Autokoulu meni minimi ajotunnein ja ajotuntiloilla ohi. Siitäpä sitten menttiin kirjallisseen, nekkii meni ekalla läpi. Tuota pein ihmmeennä, mutta en huonona sellasena. Inssin piästtiin ajammaan Joensuuhun. Ei ollunna kyllä sekkää kovin vaikkee reissu ja sekkii män sitten läpi, kunniall. Hauska yksityis kohta tuosta autokoulusta oli, että naissii oll kaikki muut paitsi minä. Autokoulu opekkii, kunnia hänen muistolleen (kuollut jo aikoja sitten).

 

Ammattikoulussa liikunta tunnilla nilikattii meni hajalle, muutennii ne ol väljät. Liikunnan opettaja pani meijjät juoksemmaan kuupperin Penttilän "pururadalle"siellä oli puihen juuret ylläällä, niissä sitten muljahti nilikka ja jouuin keskkeyttämmään juoksun. Niimpä jouuin seurraavalla viikolla juoksemmaan saman radan pakotettuna uesttaan, vaikkakkii panin pikkusen hanttiin. Noh, tietennii aristelin kippeetä nilikkoo vaikka se ollii iteeaalisitteessä, kohtapa muljahti toinennii nilikka. Siihe loppu miun urhheilu. Tuosta seurrauksena oll toistakymmentä vuotta kestävät kivut ja vakkuutuskin laitto nilikoille etteivät korvvoo ennee niihin tapahtuvia turmia. Nyttemmin tuo on kumottu n.16 vuuvven jäläkkeen. Kyllähän nuo vieläkkii lonksavat ja tunttuu välillä et joku amppuu ritsalla niihin.

 

 

 

Vuos 1986

 

Silloin tapahtu se suurpossaus Tshernobyll. Siitäkkii tull nuapurmuasta Ruottista tiiote sätteilystä vuorokautta myöhemmin mitä possaus oll. Venäjä kehanna mittää tuomosesta pienestä tappauksesta ilimotella nuapureille. No tais se sitte lopulla muutaman päivän piästä selevitä ja kerrottiin Suomalaisille 2,5 päivän piäst.  Hauskinta tuossa oli, että laskkeumat ja sätteilyt menivät Suomen yli Norjan lappiin. Tahi niinhän kerrottiin, mutta tottuuvven nimessä voin sannoo, ettei näin ollunna. Isäukko oli Suojelu toimminnassa mukana sillon ja sano että "geigermittarit piti melekosta rätinnee silloin". Mutta mitäpä se ois sillon auttanna sannoo, ois vuan turhhoo pelekkoo ja pakokauhhuu aihheuttanna.Tapahtunna mikä tapahtunna, elettävä oli. Eipä tuosta sen enemppee tullunna sillon. Ehkä vaikutukset alakavat näkkyy juuri näinä vuosina erinlaisina elinsyöpinä ja muina tauteina..

 

 

 

 

ENSMÄINEN AUTO

 

Siitäpä sitten auton osttoon. Mutta ensin pittää vähä kerrttoo vaktoja, miks se automerkki? Olihan se kotimainen ja melekkein suosituin Volovon jäläkkeen. Itellen kummissii tuo Volovo oll vähän niin ku traktori. Ei millää pahalla, mutta se oll jotennii semmonen jäykkä ja iso korinen. Jetta ois ollunna ehkä toinen malli minkä oisin voinna osttoo, mutta niin ei käynynnä. Siispä sen ratkas isäukon auto merkki ja siihen sairastuminen. Hänen ensmäinen sairastuttajansa oli 96 Suappi, oll han se aika tuull herkkä ja käsvaihtteinen, mutta uljas peli siihen aikkaan. Sen ruettua sitten pölisemmään hiekkatielöillä, kun ruostu puhki. Tuli pihhaa ruskkee 99. Siit hevosettii tykkäs, ykssii puras vilikun irti siit. Ja kestävä kun mikä oll, minnää alaku aikana ajjaissa puotin sen vasttaan tulevvoo ohittaissa tien reunalle killummaan, ku ajoin liian lähelle tienreunnoo. Siit se nostettiin puun karahkojen ja miesvoiman avulla takasi tielle. Matka jatku siitä sitten, mutta jonnii ajan kuluttuu se jotennii tehhoo tarvittaessa alako hyytymmään. Viettiin korjaajalle, hiän huomas että konneen kiinnityskorvakot oll särkynnä. Näimpä ollen kone piäs nousemmaan ylös päin, jolloin se hyyty. Se korjattiin ja kuluki hyvin taas. Näistä johtuen merkikseni tuli Suappi. Olihan se turvallinen ja kestävä. Niimpä marssimme Auto Hartikaisseen, joka möi Suappia silloin. Myyjä sanokkii, että ”hälle on tulossa kattoluukullinen 99 parin viikon piästä”. Siitä pistettiinkin semmonen suullinen varraus. Mutta aina se mut mikätulloo. Sukulaisenmies oll auto ”joppari”kävimme hänen juttusilla ja hänelle oli 900i. Eikä ollunna kun 100 tuhatta ajettu. Siitäpä tehttiin sit kaupat, kiire oli auton omistajaksi jollai. Hartikaisella piti ekana käyä perumassa varraus 99. Siellä ei kyllä myöjä oikkein ollunna hyvillään, mutta kun ei ollut kirjallista sopimusta ei ollut sitova. Siitäpä sitten marssittiin Postipankkiin lainnoo hakemmaan ja sen sain. Se oli toinen lainani, ensimmäinen oli opiskelulaina. Sitten tehttiin kaupat ja käyttiin hakemassa autonkauppijjaan appiukko(setäni) mukkaan riäppiissiin, ravintola Loitsuvuarraan. Minä toimin sen illan kuskina. Meleko hauskat kekkerit olivat, ihmettelin kun alako tulla ravintollaan sukulaissii pilvinpimmein. Viinnoo riitti ja tarjottiin jokkaiselle. Eppäilin että kaikki autorahat juottiin sinä iltana kauppijjaalta. Noh sitten ilta piätty, kaikki oli meleko tuiterissa. Läksin kuskkoommaan myyjän kottiisa ja hänen appiukkonsakkin läks kyyvvin ottoon. Veimmä hänet kottiisa ja palatessamme setäkkii jäi matkanvarrella kottiisa. Myökkii piästtiin sitten nukkummaan lopulta. Tästä Suapista ei meinannu suaha millää noita rekisteröinti papereita, lopulta ne löyty sittennii. Se jäi epäseleväks miks? Sellainen juttu tämäkkii oli. Mitäs meleko hyvä autohan tuo oli. Isoin vika tais olla vaiheluatikon särkyminen, mutta sen korjasi Tikkalassa yks korjjooja. Josta tulikkii pitkäks aikkoo miun auton huoltaja ja korjjooja.

 

 

 

AMIKSEN LOPPU HUIPENTUMA

 

 

Viimenen vuos amiksessa mennii lentämällä, vaikka meitä ei ollukkaa ku viis kurssill. Suattiimpahan yksilöllistä ja hyvvee koulutust. Nyt ne jo opettajat oll tekkuun ajamassa, mutta nyt pein piän ja läksin töihin 9 kuukkaueks ja sitten inttiin. Koulun lopuks sitten sairastuin, enkä piässynnä valamistujais juhliin. Vanahemmat kävi siellä kahtomas juhlat, mutta eivät tuonneet todistusta. Vielä jouin seurraavana päivänä käymmää kahtomas nuoremppiin totistusten jaon, et sai oman totistuksen kourraan ja antovat nuo vielä nuoren ammatinedistäjän kunniakirjannii. Sillä varmmaannii piti viell käyä siell. Sitten kuulin opettajalta, että miun ois pitänny viimenennii viikko olla koulus. Yks opiskelukaveri oll viell vähän koheltanu edellisenä päivänä ja ajanna Mantasa liikentteenjakajjaan ja olpa viellä ollunna alkon vaikutuksen allaisena. Mitäpä mie oisin hänelle mahtanna, vappaa-ajallahan hiän sen teki. Eipä hälle mitenkkää kuitenkkaa käynynnä ja mäni sen jäläkkeen tekkuun viellä opiskelemmaan ja valamistu sielt rakennusinssiks. Loppu hyvin kaikki hyvin.

 

Eräs yllättävin tappaus oll, kun valamistuin ammattikoulust konepuusepäks ja terä- ja laiteasettajaks. Kaikki sukulaiset pölähti kyllään ja olivat keränneet kolehinkkii? Jotennii käsittämätö tappaus mielestän. Veti tämmösen tavan nuoren ällikälle. Sitä en tiedä oliko taka-ajatus suaha miut politiikkaan mukkaan, koska eräs kunnallispolitiikassa vaikuttava setäpuoli kyssyi ”halluusinko politiikkaan mukkaan”. Vastaus oll en, koska se pääosin on ihmisten kusettamista. Se homma loppu siihen, eikä ennee kysytty siihen. Enkä ou sitä katunna. Toissaalta ihan mukava, että muistivat. Ne oll miun ensmäiset ja viimeset juhlat mitä pijin tahi tulen pitämmään.Jotennii nuo juhlimiset ja vuossiintäyttämiset o turhia vanhempana, ku paskkoo kumminnii jauhettaan seläntakana. Ei ne yksillä muistamisilla kuittaavvu.

 

 

TÖIHIN KOULUN JÄLÄKKEEN

 

Koulusta valamistuttuu jo olin suanna työpaikan ikkunatehttaas. Siellä alottelinnii heti. Siellä olin höylärin apupoikana, mukava ja heleppo homma. Höylläilttiin ikkunoihin karmeja, ikkunapuitteit, ja listoja. Joskus maallailttiin myöskkii niit. Lasittammaan en tainna jouttuu viell tuossa vaihheessa. Siinä sitä hommis olttiin n.9 kuukkaut, kunnes alako....

 

 

ARMMEIJJA AIKA

 

Sitten tull armmeeja aika. Sinne menin vähän ennen syntymä päivvee, oisko ollunna helemikuu. Sielläpähän sitä lysttii riitti. Ainu vuan oli, että ei ollunna mikkää liian hyvä kunto. Jouin iltasilla aina juoksentelemmaan yll miärässii lenkkejä, että kunto kohhois. Heh heh, turha luulo oll nii hyvät munkit Sotkussa, ettei kohonna. Kaiken näköstä tull kokkeilttuu Onttolas, ilimottaavuin tarkka-ampuja ryhmmään, sekä koiran ohjoojaks, alikessukka kurssin jätin välliin. Se ei kiinnostanna. Kävi sit niin ettei molemmissa voinunna olla yhtä aikkoo jompi kumpi piti valita. Valihin tuon koira homman ja ammuin viimesis ammunnois vähän huonomman kasan. Voi, että harmitti. Eipä oikkeesttaan. Tarkka ampuja tiimmiin piäs se Mantansa kolaroinunna ja hiän muistaakseni pärjässii viell niis hyvin. Tais tuuvva mitallinnii. Sitä en muista voittiko vai miten. No joo, ite sitten loppu intin kuleksin nois koirahommis. Ne oll aina nii leppossii, tarvinnunna töyttäillä minnekkää. Teki vuan hommasa hyvin. Ylleesä liikuttiin Pain kans joukoista erillään. Pai siis ol koiran nimi. Se oli vähän omapäinen, kahto ohjoojasa luonnetta. Pahin vika siin oll, että se suatto hypätä ja yrittee napsata hamppailla nenästäni kiinni. Kerttookkaa ei kyllä siinnä onnistunna ja meistä tulikkii sit hyvä tiimi. Ollii se kyllä luotettava kaveri mehäs. Yks juttu juohttuu tuost Paist mielleen. Olttiin mehässä joukkojen kans ja tull muata menon aika, myö ylleesä nukuttiin Pain kanssa ulukosalla, jos vuan pystyttiin. Kaikki kun ei tykännä koirista, mitäpä sitä sinne telttaan ajjautummaan sillo. Reput laitettiin ylleesä yhtteen kassaan, myö ruettiin nukkummaan kasan vierreen, Mie nukuin viellä siihe aikkaan aika sikkeesti ja aika hyvin. Uamulla sitten herräilttiin tull miulle vähän sanomista, kun poijjat ei ollunna piässeet reppuloille syömistä hakemmaan Pai ei ollunna piästännä lähellekkää niit, oli vain murissunna. Varmmaa suojell minnuu. Noh, sen jäläkkeen ei sitte nukuttu reppujen lähellä. Yks muisto viellä on mehtä keikalta semmonen, että tykkäsin nukkuu ulukosalla. En oikkein telttoloista välitellynnä. Oli sillon syksynen ja kollee ilima. Laitettiin tervaskanto palammaan ja siinnä sitten evväitä paistelttiin makkaroita yms. lopuks sitten rupesin nuotijon vierreen nukkummaan, muut painu telttaan kaminan lämppöön. Yöllä tull sinne sit koksu js vääpeli. Tuummailivat siinä sitten, että”aamulla mahttaa tuolla sotillaalla olla niskat jumissa ja paikat kippeennä, ku tuolla keinon nukkuu”. Ei ollunna, ihan mukava yö, mut ei kummiskkaa tarvinnunna hikkoilla kaminan paahteessa ulkosal. Intti aika mennii hupasesti ja noppeesti. Siitä ajasta ois monta juttuu, mutta annettaan niihen olla. Ne on nii salassii. Armmeijja aikkaan jo kävin kyselemässä työpaikkoo, missä olin ennen inttiin mennoo. Mutta aika oli tullut huonoksi, oli alakanut lama. Enkä piässynä töihin siihen virmmaan, vaikkakkii oli melko varmmaan luppailtu hommoo tapittajana. Minkäs sille sitten mahto. Sillo kuatu monta virmmoo muittaa Suomessa. 

 

 

ARMMEIJJAN LOPPU JA TÖIHIN

 

Sittempä jo tullii marraskuu ja intistä piäsypäivä. Kotosalla oll kakut ja kahvit. Eipä toissaalta ollu kiirettä töihenkkää, mutta olihan sitä kaikenlaissii kuluja yms. menoja. Siinäpä sitten tull käyttyy rahhoo soskustakkii, vaikka jotennii en ois halunna käyä siellä. Jokuhan sennii homman sillon ylipuhu miulle. Sieltähän sitten sain enshättään jonkun markan. Sitten alako juosta työkkärin rahat, eihän ne isoja olleet, mutta kuiteskkii jottai. Noin 9 kuukkauen piästä tull sitten työpaikka ilimotus työkkärilt. Luki muistaakseni puhas- ja kevyt työ. No no, sinneppä siis. Firma oli Heinävuarassa, Kivaran luona olevassa rakennuksessa. Sinne piti mennä toisen firman läpi hallin perälle. Siellä oli työntekijöitä 3-4 pomon lisäksi. Pomo vei sitten miut koppiisa, jutustelttiin kaikennäköst ja sitten nappas kätteen kaukosiätimen ja kysy mikä vikana? Vähän aikkoo pyörittelin ja tuummailin, et virtamerkki aika huonon värinen, eikä näy. Myöntihän tuo et sekkii kyllä totta, mutta josttai numerostakkii uupu palanen. Siitäpä sitä suattiin heti työpaikka ja töihin melekkein heti. Palakkahan ei ollunna kummoinen, mutta se nyt ei ollut piäassii. Hyvä kun lopulta piäs töihin. Virmassa tehtiin tv ja kaukosäätimien painatuksia ja maalauksia. Jonkin verran siihen aikaan myöskin kännykänkin painatuksia kuoriin. Meninköhän jo seurraavana päivänä töihin, puhas ja istuma työ jesss. Se ajatus kyllä näytti ihan sitiltä, jo samana päivänä. Kädet olivat maalissa kyynärpäähän asti, muutaman tunnin kuluttua. Olhan se istuma työ, se oll totta. Tässä työpaikassa ei aika tullut pitkäksi, vaikkakin työ oli yksitoikkoista. Ihmiset olivat persoonia, etteenkin pomo. Silloin työvuosien alkuvuosina alkoivat muurit murtua ja itänaapurissakin tapahtua. Virmallakin yhtenä yön seutuna paloi rahaa ”hirmuisesti”, näin pomo sanoi ja varmaan olikin niin. Siitä alkoi Suomessa aika iso lama muutenkin. Raha maailma mullistui silloin heti. Korot alkoivat nousta ja kuka erehtyi ottamaan suuria valuuttaluottoja heille tuli noutaja. Siitä kuiteskin tämä firma selviintyi hyvin, laatikkoja potkimalla(pomo potki) ja kovalla työllä. Tietenkin meidän valmistamillamme tuotteilla oli hyvä ja kasvava menekki. Työvoimaakin riitti, kun ihmisiä irtisanottiin muualta paljon lamanaikana. Palaan vielä tähän työpaikkaan vielä muisteluissani ja varmaan monta kertaakin.

 

 

ISÄUKON JUOTTAMINEN

 

Kerran sit se sähkönkatkoja tull vävysä kans isäukkoo hakemmaan kyllään. Melekkein arvas minkä takkii. Noh ryyppäjäiset tietennii, eihä isäukko sylykässynnä pulloon koskkaa. Monta tunttii nuo pippalot kestikkii, sitten yömyöhällä toivat hänen sähkönkatkojan vävyt kantaen kottiin. Oll juotettu nii rankasti syvänvaivanen mies humallaan, että kysymys kuulluu miks? Äiti joutu pitämmää ukon piät pesuvais koko yön oksentelun takkii. Seurraavana päivänä isä tuummaill ”mitähän paskkoo juottivat ja mihin lie tullu kirjotettuu jotta?”. Noh näist kerromma viell myöhemmin, kun ajallisesti sopivat tarinnaan. Välit veljesten välillä muuttuivat paremmiksi, kyllee ruettiin tuas käymmään. Miun varotus kellot rupes soimmaan tuossa vaihheessa. Kaikki oll liian imellee mitä tapahtu, jopa huvilallekkii sähkönkatkoja tull, mut sillonnii marmatti mistä välit meni. Elikkä siitä hänen huvila paikan menemisestä. Hällä kun oli jo huvila paikat kahen lammen rannalla, kolomas ois pitänny suaha, kun vuokras huvilatonttisa toiselle velipuolelle. Meiltä ois mennynnä se ainuttii rakennusoikkeus. En tiijjä kuka se tuos tilanttees ahne oll ja suuttu? Se jäihhii tuon viimeseks käyntikerks huvilall. Tuosta ei mennykkää kovin pitkkään, ku isäukko kuol. Sai syvänkohttauksen nukkummaan mennessä, sillo oll viellä vaalivalvojaiset televisiossa, jotka kahto. Sinä päivänä hiän piätti myös lopettoo yhteisvasttuu kerräyksen kerruunnii, kun ei tavottana muutammii henkilöitö, joilta oli yrittänyt tavottaa sinä päivänä,. Kerruurahat minä toimitin sittemmin pois, olihan niitä kertynyt muistaakseni piälle 800 markan. 

 

 

 

HAUTAJAISET JA PERINNÖNJAKO

 

Jouin viikon ottammaan töistä vappaata järjestelyihin. Kaiken näköstä hommoo oll. Suurin rojekti oll selevitellä mihin-, kelle-, miten paljo velekkoo isäukko oll tehny. Siin men muutama päivä. Ensimmäisenä suunnistin pankkiin siellä pyöri muutama vekseli, jota oll uusittu monta kerttoo. Ne oll velkkaanuttanna hänet aika paljon. Helppoa rahhoo, mutta kallista siihen aikkaan. Sitten selevis ett olko par kolome mehtä kauppoo jo syöty, mutta ei ollut viell kerennä ies alottoo niihen tekkookkaa. Siitäpä mehtäliiton ostajan puhheille, siihen aikkaan viell ol kunnon ostaja. Saattiin muutettuu hankintakaupat pystykaupoiks ja suurennettiin myös mottimiärree, kun tuota velekkoo oll kohttuullisen paljon n.700 000 markkoo. Siitäpä sitten marssin seurraavaks ulosottohenkilön puhheille, sielläkkii oll ulosotossa n.7000mk. No nekkii suattiin neuvvotelttuu ja maksoin pois sitten ajallaan. Sitten erräässeen koneliikkeesseen menin, siellä tais olla velekkoo n. 3000mk. Viimeseks menin huoltoasemalle, eipä yllättännä sinne oll velekkoo n.1500mk. Siihempä ne loppukkii nuo setvimiset. Paitsi läräsin noita muita lappussii, silimmää pisti eräs perintä lappu. Hiän oll ostanna traktorin, mutta ei ollut sitäkkää maksanna. Maksulappuu kahttoissa selevis, että myöjä traktosliike oll laittanna laskun perimisseen pikkusen vaille, että periminen ois vanhentunnu. Elikkä melekkein kymmenen vuotta siitä kun traktor oll ostettu. Korot oll paljon enemmän mitä piäoma, sekkii lasku oll ollunna lähemmä 3000mk. Minä kävin hakemas luovarit vehkkeest, ku ilimmeisesti isäukko ei ollu ilennä. Kysseen alaistin kyllä tuon laskun, myöjäkkii haiskahti meleko ketkulta vanahalt miehelt. Viikko mennii meleko noppeesti. Sinne luiskahti miun auton vaihttoon aikomat rahat. Piä assii kuitennii oll, että pystyin maksammaan muut velat pois ja pankkiin ”vain”jäi. Moni varmmaa hieroksi kässii jo et nyt tulloo meille lähtö tilalt, mutta viärässä olivat. Olin piässynnä vakkari työpaikkaan, vaikkakkaa palakkoo ei hirmusesti suanakkaa. Mutta onhan sanonta, ei ne suuret tulo, vuan pienet menot. Siihen aikkaan pankissa oll hyvä jo johtaja. Kiitokset ”kaimalle”ja hyvvii eläkepäivvii. Teki perukirjat ja tilakaupan, kun eipä muut ruenna velekoja makselemmaan. Ei rahhoo paljjoo liikuteltu, kun velekkoo oll enemmän mitä ommaissuutta. Vekselit muutettiin lainaks ja pankinjohtaja kehotti myömmään mehttee, muuten en selevviis veloist. Siihen aikkaan kun nuo korot oll kaks numerroissii 13-18 rosenttii ja silleeen. Taitas mon olla kusessa tänäpäivänä, jos ois samanlaissii nyt? Mehttee möinnii sit ja velat sain suurinpiirttein puolleen, jotenka vielä jäi työn tekemisseen motivaation aihetta. Töitä onneks riittikkii ja yltöitäkkii tehttiin aika paljon. Lomat männii sitten istutellessa puihen taimmii, ei ollunna työpulloo vaikkakkii laman aika oll. Satuin kummissii semmosseen työpaikkaan jonka nousukiito oll alakamas. Nokian puhelimmiin myötä. Ens alakkuun kummissii tehttiin aika paljon televisioihin panelien ja kauko-ohjaimmiin tekstin painatukssii.

 

 

Hautajaiset oli kohttuu suuret, kun suku oli viellä voimissaan. Sisarukssiikkii oli vielä monta elossa. Hauaks tull sukuhauta Kiihtelysvuarassa. Muistaakseni ukko piäs äitisä sylliin. Elikkä oli jo niin vanaha hauta, että voi hauata piällekkäin. Aluksi meinattiin uutta hautto, mutta sukulaiset puhuvat meijjät ympäri asiast. Hautajaisten jäläkkeen hauat laitelttiin porukalla kunttoon muovitettiin ja sukumontusta viettiin hiekat piälle. Samalla kerralla oijjottiin sukulaisten ja tuttavviin hautakivvii porukall.

 

 

LIIAN HYVÄT VÄLIT, VAROTUSKELLONSOINTI

 

Välit näiden sukulaisten kanssa oli isäukon kuolttuu hyvät. Veljeni oll sitten ostamassa traktorrii, nii tämä sähkönkatkoja luppaatu takkaajaks hälle. Itellän oll jo niin paljon velekkoo, ettei nuo kiinnitykset ois riittännä ennee. Niimpä veli traktorin osti ja takkuumies ajosen pihhaan. Yhen kerran lainas sitä pylyvväihen hakkuun josttai ja se annettiim. Sitten jonnii ajan piäst humalassa oleva hänen vävy tokkaisi. ”elä myö traktorrii tietämätä”. Nyt särähti miulle tuo pahasti korvvaan, aloin miettii kaiken näkössii asiot. Sitäkkii ku aina veljelle tuottiin viinnoo itärajan takkoo, ei varmmaa tarvvii kerttoo kuka. Viell oll merkilttään Black death votkkoo, rapulakkii kesti veljell juottu monta päivvee. Liekkö ollunn ies miten riimmoo ainetta mutenkkaa. Siitähän meinas tulla ongelma ihan. Tällä varmmaa meinattiin suaha meijjän välille erpurroo mutta erehtyvät. Ei onnistunna. Ostimma sitten veljen kanssa Päijjänne venneen. Vanahahan se oll mutta varmmaa täyttäs tehtäväsä hyvin. Kieltämättä oli aika ison olloinen, mutta tukeva vedessä. Aioimme viedä sen sinne minnekkä istutimme harjukset silloin aikaisemmin isäukon kans. Niimpä veneen toi pihhaan Joensuulainen myyjä, nuapurinsa pojan kanssa. Vene laskettiin railerista muahan ja nostettiin airot venneesseen. Myyjän mukana ollut poika tuumasi, ”ompas huonot airot”. Myyjähän pikkuisen meni ällikälle. Siitäpä sitten alettiin tinkimään. Sitä en tiedä oliko vielä sen jäläkeen poika myöjän matkassa mukana, mutta tuo oli kummiskin hauska tapahtuma sinäänsä. Vielähän niillä airoilla jonkin aikaa soueltiin, ennen kun vaihettiin uusiin. Siitäpä sitten veljen kanssa lähettiin venettä viemään lammelle. Laitettiin se traktorin peräkärriin ja ei kun matkaan. Päästiin sitten lähelle rantaa , loppu matka vejettiin venettä rantaan. Jes, kohta päästään kalastamaan verkoilla harjuksia. Seuraavana päivänä veimme verkot veteen ja odotimme innolla saalista. Eipä tullunna harjuksi vain isoja särkiä. Yks toinenkin sitten tuli. Arvaatteko kuka? Tietenkin se sähkönkatkoja setä. Oli lähtenyt seuraamaan meitä ja nyt huuteli rannalta, ”arvasinhan kenenkä vene tämä oli”. Heh heh, eihän hiän ollunna nähny kuka sen toi ja milloin. Se oli kovapala hälle. Siinä käytiin varmaan aika rajua kielenkäyttöä molemmin puolin ja hän läksi sitten pois lammelta suhisten js puhisten. Hänen kun oli aina tiedettävä mitä hommailemme, minne menemme, ketä tapailemme. Seuraili meitä aika paljon varmaankin, jos huomasi lähtömme. Äitimmekään ei uskaltanut marjassa liikkua polkupyörällä enää, kun aina oli mopolla ajanut ohi. Parempi liikkua jalkaisin. Tähän viellä sellainen selvennys juttu isänukon kuoltua. Tuli tuo kyseinen henkilö vävynsä kanssa humalassa meille ja istui äidin vierellä ja rupesi taputtelemaan äidin polvija. Vävy tuumasi”etten kerro kellekkään, jos apua tarviat”. Mitähän tuosta tänäpäivänä ajateltaisii?

 

 

 

 

VESI, VANAHIN VOITEHISTA

 

Muutama aika kului näistä tapahtumista ja meiltä loppui taas vesi kaivosta. Se oli meillä se pahin vitsaus kautta-aikain. Kaivon olivat aikoinaan kaivaveet käsipelillä ja syvemmälle ei oltu päästy ja kun kaivossa oli vierähtänyt kivikin kaivajan päälle, niimpä kaivaminen oli lopetettu siihen. Kuivana kautena juomavesi haettiin kautta-aikain sukusuolähteestä ja sehän sijaitsi tämän kysseisen sedän mailla. Aikonnaan s-katkoja ehotti lähtteeltä vesiputken vettoo meijjän talolle. Painevesi säiliö tulisi hänen savusaunnaasa

,(joka oli minun maalla) ja hän saisi vettä myös. Ehtona oli, että myö kaivettas ja ostettas putket yms. hiän laitattas sähköt ja hommois sähköjohot vain siihen. Ilmeisesti ois viellä myö sähköttii maksettu, pikkusen hymeksytti, ehkä oun tyhmä ja tyhmänä pidetty, mutta en noin tyhmä. Onneksi ei sitten tehtynnä sitä, sillä nytpä säännöt muuttuivat, sen vene homman takia. Veli oli käymässä lähteestä vettä traktorilla kolan kanssa, vedet otti sangolla tonkkiin. Setä oli tullut sitten siihen ja kaavattanut vedet maahan tonkista. Veli tuli hädissään  kotiin ja kertoi hommasta. Minkäs sille mahtoi hänen omalla maallaanhan se oli. Siitäpä se alkoi sitten uuden kaivon suunnitteleminen ja laskeminen kuinka paljon maksaa. Samaan syssyyn tuli ajan kohtaiseksi leivinuunin uusiminenkin. Kaivo ja uunikin taijjettiin tehä jo sammaisena kesänä. Meinasin ensin tiettee kaivon tuolta 400 metrin piästä. Siellä kun on vanaha lehmmiin juotto kaivo. Niimpä tietin sukulais rakennusinssillä laskelman ja suunnitelman siitäkin. Kummiskin piäajatuksena oli tehhä se tuohon lähelle. Niimpä sitten sottailin asijjoo ja siihen lähellehhän se tull. kunnalta hain avustusta ja sainnii. Kyllähän siinä kaikenlaissii pajunoksalla kahtelijoita kävä. Toiset sano ettei vettä näy, toiset et tuossa kaivonpaikka on. Noh. Kaivonpaikkoo siirrettiin 10 metrillä entisestä. Niimpä hommasin valammiiks kaivvoon tarvittavat tuotteet(suunnitelmassa oli jo tehty tarvittavista tuotteista listat) ja myöskin leivin uuniin tarvittavat tavarat lähimmästä rakennuskaupasta. Tenkkapo vain meinasi tulla maksamisessa, kun eivät meinanneet luottaa, että maksan? Kuitenkiin päästiin sopimukseen siitäkin asiasta. Mutta kieltämättä tuo asia otti "pattiin". Tavarat suatiin kotio ja työt päästiin aloittamaan. Kaivinkone tuli ja rupesi kaivamaan. Kaivoi ja kaivoi ja kaivoi, vettä ei vain näkynyt. Sitten kaivaja kysyi missäs sora, äääh ne oll unohtunna. Eipä hätä ollu tämän näköinen hällä oli kuorma-auto ja tiedossa mistä sopivaa roraa löytyy. Hän tuotti veljellään parikuormaa soraa. Lopulta vettä alako näkymmään, mutta tuli myöskin kallio vastaan? Nyt selevisi miksi ei tuota vanhaa kaivoa saatu syvemmäksi, varmaan siinäkin tuli kallio vastaan. Onneksi kaivaja tunsi räjäyttäjän, joka asui Polvijärvellä. Hälleppä siis soittelemaan. Tuuria taas oli, hän joutikin tulemaan seuraavanapäivänä. Niimpä siltä päivältä lopeteltiin hommat. Seuraavana päivänä tulikin räjäyttelijä ja alkoi porailemaan reikiä. Melkoinen pölinä oli tuolla montussa, ei ihan heikko keuhkoisen hommia ole. Sitten piästtiin asijjaan ainneet reikkiin, räjjäytysmattopiälle ja hiekkoo. Ja eiku Pufff, missä se possaus oll? Räjjäyttäjä sano, "oisit sanonunna et videoit, ois tehty näyttävämpi". Räjjäytys onnistu hyvin vespessee tull 1,5 metrii syvä monttu, eikä kalliokkaa ollunna ruostteessa, puhas oll. Siitäpä sitten sorat sinne ja ruettiin kaivinkonneella nostelemmaan renkkait piällekkäin ja välillä peitettiin monttuu. Sitten tuli tuas ylläripylläri, kaivon renkkaat ei riittännä. Oli kaivannosta tullunna arvioittuu syvempi. Onneks sillo oll viellä Mustonen kauppijjaana, jolta löyty kaikkee. Niimpä renkkaitakkii löyty. Hain sitten yksitellen renkkaita kaks ja niimpä suattiin sekkii rojekti valammiiks silt osin. Ennee oli pumpun laittaminen, putkittaminen ja sähkö työt. Ne hoiti serkkupoika ja minä siin kaverina olin. Suattiin siitä sit ves tulemmaan, eikä männynnä ku kolomisen päivvee. Ajelijoita riitti sinä aikana tiellä, liekkö jottai kiinnostanna. Tuohon rojektiin men rahhoo noin 20 000 markkoo. Mutta halapa hinta puhttaast omast vetestä. 

 

 

JERIN YLILUONNOLLISET TAIDOT

 

Olihan meillä tosijjaan lehmille tehty kaivo mäenpäällä. Sinnekkii yks kesä oll eksynnä jänissii uimmaan. Se jouuttiin tyhjentämmään ja puhistammaan sen jäläkkeen. Iteksseenhän se sinne oll varmmaa joutunna. Jäniksistä puhheen ollen, semmonen oll kerran uamutuimmaan töihin lähttiissä tullunna auton kulettajan puolleisen oven vierreennii. Oli meleko pahasti jo hapantunu, siihen se vuan oll itekssee tullunna. Joo varmmaa meijjän Jerihän(Koiramme) sen toi siihen? Empä usko, ei tuo aikkuista jänistä kyllä suanunna kiinni ja hapannutta ei liikuttaskkaa. Noh, sen sitten töistä tulttuu viskasin etemmäs. Jerillä oll muittaa yliluonnollissii taipumukssii. Se pysty paskommaan traktorin takapyörän roiskesuojan piälle. Veljeni kerran ihmetteli tuota sedälle, heh heh sähkönkatkoja oli kertonna ite sen kantanneen siihen lapiolla. Syyks oll sanonna koiran paskovan ”hänen” mailleen, termi ei ihan pitänyt aina paikkaansa. Kun tuo hänen pihamaansa ja rakennuksesa ovat suurimmaksi osaksi minun maalla. Eikä nuo paskomiset haitannu aikasemminkkaa, turha sitä on vanahalle koiralle uutta ennee opettoo vanahoilla päivillä. Kuitessii Jeri vahti hänennii pihhoo tihutyön tekijöiltä ja murto varkkailt. Niitäkkii ku kävi tällää pohjukalla joskus ja joskus jopa sanokkii, että "oli rosvoloille tullut kiire lähtö Jerin takkii". Mutta muisti on lyhyt noissa asioissa. Palakaks lopulta saikkii härnnäystä ja potkimista, mopolla ajjais. Näin ilimmeisesti kävikkii ja vielä ilikis käyä tarkistusajollakkii se jäläkkeen. Jouuttiin Ilomantsissa käyttämmään Jerrii liäkärissä ja rönkenissä. Ei kuulemma hänen selekä ois siinnä kunnossa, jos ei ois potkastu. Ois tehnynnä siit rikos ilimotuksennii, mutta ei tullu annettuu luppoo siihen. Tuolt liäkärist sitte lähettiin tahi yritettiin lähttee, mutta Jerihän teki topin. Ei halunna tulla auton kyyttiin, pisti niin kovasti hanttiin, ku oll selevinnä nukutusaineista. Pari tunttii yritimmä suaha ja lopulta sitten onnistuimma hommassa. Syyhän tuohon oli hänen issoutesa, liäkär arvioi 70-80killoo. Rodulttaan hiän oll Seropi, sakemannia ja rotikkaa. No joo sitten piästtiin matkkaan ja se meni hyvin. Kottiin piästtyy sitten osotti tuas mielttää, ei halunna autosta pois lähttee. Lopulta tull ite ulos liekkö yksinäistä olluunna siellä. Jouuttiin hommoommaan sitten käytävä mattoja, et piäs hiän hyvin ylös nousemmaan ja syöttämmään kipuliäkitystä myös. Jonkun vuuvven hiän eli sen jäläkkeen. Kirsu alako sitten turppoommaan ja kutsuttiin elläinliäkäri. Suusta löytykkii naisen nyrkin kokone kasvain. Siinä sitten liäkär pohti kannattaako rueta poistammaan. Tull sitten siihe johtopiätöksseen, ettei kannata. Ei kummiskkaa todennäkösesti eläsmonttoo kuukautta. Elikkä jatkoimma Jerin unta pitemmäks. Hautasimma Jerin sitten tuonne mäkipellolle. Nyttemmin siellä kasvvaa lehtikuusikko. Jeri tul meille entisen nuapurin pojalt. Hällä ol varmmaan jo ikkeekkii 1,5 vuotta sillo. Syy oll pitovaikkeukssiin vuoks, koko ei oikkein kaupumkkiin sopinna. Sitä en ole varma oliko se syy, kun sitten ostivat sakemannin seuraavaksi koiraksi. Olihan jerille opetettu tapoja, mutta riimuja se ei halunnut kaullaan, se kävi jo ilmi alakkuusa. Eipä niitä senjäläkkeen laitettu, eikä tarvittu. Tilloohan pihassan oli pyörrii. Eikä hiän lähtennä millonkkaa minnekkää. Paitsi vanahana kerran katos, mutta tull kottiin n.6 tunnin piäst. Oli niin nolona rappusilla et. Yks ermielissyys muisttuu mielleen. Oli joulu. Olin kinkun nostanna sulammaan pöyälle. Jeripä oll napanna sen siit, eikä antanna takas. Siit vähän aikkoo kiistelttiin, mutta lopulta arvelin, ettei anna sitä takasin, enkä ihtteen kehttoo purettoo tietentahtoin. Laskimpa hänet ulos, että jättää sinne kinkun. Erehyin ei jättännä. Söi sen 3-4 killoo painavan jäisen kinkun, ennen ku tull sissään. Menihän siinä muutamatunti, ennen ku ol syönynnä ja sen jäläkkeen täris muutaman tunnin. Varmmaan sen takkii ku se olli jäinen. Arvelin kyllä hänen töllöövän, mutta hiä oll sitkis murre. Muutammaan päivvään meni tuon jäläkkeen , kun ruoka alkoi taas maistumaan Jerille, mikähän lie syy?

 

 

KAUPPOJA JA TIESULKUJA

 

 

Tästäpä ne sitten alakkaakkii tarinan varsinaiset juonen kääntteet. Tarkoitus perät ei varmaankkaa jää epäseleviks. Melekkein heti alako vanhoista rakennuksista aittoloista yms. että myö myö. En ollut halukas oikkeisttaan myymmään mittää, mutta sitten se vain jatkui ja jatkui. Lopulta sähkön katkoja uhkaili, että ne täytyy purkaa tahi korjata. Aikaa ja rahaa tietenkään ei ollut siihen aikaan koska isäukko oli kuollut ja rahat meni velkojen maksuun. Sitten arvelin, että myön tuon aitan puollikkaan hälle, säilyvät välit ja vähentyvät riesat. Niimpä kaupat tehtiin, sitten alkoi maan pohjan kinuaminen aitan alta, että myö. Onneksi siihen aikaan en voinut sitä myydä ja siitä tehtiin hälle etuostooikeus siihen maakaistaleeseen. Maksun sitten sain siitä rakennuksesta muistaakseni 1000 mk:aa. Kaupan teon yhteydessä hän kysyi ”myö tuo myllynkivesi”. Kysyin mikä? ”Myllynkivi, jota et tiedä missä se on”. Arvelin mitäpä mie sillä ja kaupat tehttiin 100 mk:lla. Kivi löytyi vanhan pihassani olevan ladon tukiparrun alta. Latohan oli osaksi jo romahtanut. Tässä vaiheessa minulla märkäkorvalla(22 vuotta) alkoi jo hälyytys kellot soimaan. Kukaan ei olluut tuosta myllyn kivestä puhunut tahi muistellut, vaikkakin kivi oli päälle metrin halkaisialtaan. Tämän jälkeen rupesin vähän tarkemmin seuraamaan tapahtumija ja sattumuksia ja niitähän sitten alkoikin kertyä. Tapanahan täällä sukupohjukallani on ollut sellainen, jos olet minun kaveri et saa olla tekemisissä toisen sukulaisen kanssa. Ite en lähtenyt sille linjalle. Siitä sainkin monet marinat. Yksikin tapaus oli sellainen, että viereisen sukupaikan(sama suku) isäntä ajoi vuokrapellolleen karjanvirtsaa. Niimpä jyrkkää mäkeä noustessa ilmeisesti letku putosi kärristä maahan ja siitä valui kusta naapurin pihamaalle. Tästä oli seuraus, että sähkönkatkoja ajoi autonsa siten aitan ja talon välliin, ettei traktorilla päässyt ohi pellolle. Minä ihmettelin, kun maan viljelijä isäntä tuli itkuisena kysymään apua. Niimpä annoin hänelle luvan ajaa pihani kautta lietevettä lainapellolleen jotka olivat tämän kyseisen toisen osapuolen. Eipä kerennyt ajaa tainna yhtään kuormmaa, kun jo tiensulkija tuli kylään ja kertoi että varmaan tahallaan laski kuset hänen pihalleen (Teknisesti ottaen noin ei ollut, palaamme asiaan viellä myöhempänä). Mutta kuitenkin hän yritti vaikuttaa siihen, etten antaisi viljelijän ajaa maideni kautta pellolle. Sanoin että ajakoon, ei tuosta minulle haittaa ole. Vähän ihmeissään hän oli ja läksi pois. Kyllähän tuo selvää on, pakkohan jokaisen on hommansa tehdä. Kohta olisi valitettu, että liete vedet menevät lampeen puron tautta. Niin kuin aikaisemmin oli jo valitettu. Viljelijä sai sitten ajettua lietteen pellolle ja tuli kiittelemään siitä luvan antamisesta. Ihmettelikin kun annoin, koska ongelmiahan minulle tuosta tulisi. Kyllähän tuo oli tiedossa, olinhan pitkään seuraillut suvun toilailuja. Olihan tällä viljeliällläkin ollut käynti kielto meille, kun olivat olleet hyvissä väleissä sähkönkatkojan kans. No kävihän hän salaa meillä kyllä, kun tuo toinen osapuoli ei ollut paikalla kesäasunnollaan.

 

 

JOUKKOHYSTERIA NIMELTÄ HARJUS

 

Tämän jälkeen sitten tapahtu se ratkaiseva käänne väleissämme. Ihmettelin kun monena iltana sähkönkatkoja ajoi pihamme ohi Traktorilla ja palasi yöllä pois. Siinä olevassa kärrissäkin oli porukkaa hirmuisesti. Missä käyät? Asiahan sitten selvisi, muistattehan ne harjukset? Herra tuli kehumaan silmät kirkkaina, että ”empähän tiennyt että tuolla yhdessä lammessa on jalokalaa”. Aha nyt selvisi, en virkkanut hälle mitään ja selvisi sekin, että olihan se tytöntyttö kuullut silloin aikoinaan puheet istuttamisesta. Veli oli sitten avautunut hälle ja myöskin sanaharkka oli tullut siitä. Siskoni porukka tuli sitten jonkun päivän päästä kylään oli s-katkoja pyssäyttänyt heidän autonsa meiltä pois lähtiessä ja kysynyt ”oliko veljes pahalla päällä”. Pysäyttihän hiän lopulta minutkin ja yritti väittää ettei tiennyt asiasta mitään. No eipä, kukahan tuota uskoisi. En ainakaan minä. Sitten yritti urkkia miten paljon istutin, en kertonut. Taisin lähteä pois siitä tilanteesta. Vielä hänen tyttönsäkkin lateli vaktoja, "onkos se sinun lampi" ei ollut. Jostain muustakin hän sätsätti, mutten enää jaksanut kuunnella mitä.

 

 

YÖ SOITTO JA HENGENLÄHTÖ LÄHELLÄ

 

Sen jäläkkeen yks yö sitten puhelin soi ja siellä puhhui nuor tyttö (oli se kertoja). Pyyti hakemmaan ukkia puhelimmeen. No tietennii menin hakemmaan hänet tuolta nuapurista puhelimmeen. Rupesin jyskyttämmään ovvee siell sitten ja ovi aukasttiin. Kerroin homman jujun ja he lähtivät siit sit meille puhelimmeen. Ja tyttö soitti uuelleen kopist (se olisillon ennen Nokijan aikkoo), pyyti hakemmaan heit Joenkaupungist ihtesä. Poikakaver oll ilimmeisesti jättännä likan kavulle. Siitäpä ne sitten lähti jollai kyyvvillä hakemmaan, vähän näytti että kaikki ois ollunna vähän maistissa kylläkkii. Seurraavana päivänä s-ukki tull sitten kyllään ja tummaill ”poika perkele elä koputtele ovveen, hyvä kun et haulikosta suanna”. Ikkunnaa ois pitännä koputella? Kyllä ite oun suanna semmoset opit, että ovveen koputellaan. Leikiks pistin sen homman sillon, mutta eihän se leikkiä ollunna. Empä sen jäläkkeen siellä käynynnä, jotennii pihamuakkii jonkin aikkoo aristutti kulukkee läpi, kun siitä kulukkoo tie.

 

 

 

 

POSTILUATIKKON MYSTTEERI JA SEN SIIRTO

 

Postiluatikottii oll siin s-katkojan pihassa aitanseinässä. Kukkaa ennee meistä halunna hakkee sitä sieltä, näihin erinäissiin tappausten johost. Lehettii aina näytti luetulta, sitten eräs nuapur sano ”muksut juokssee joskus laatikolle ja viepi lehen takasi”. Viimenen niitti sitten oli, kun postimerkkikerhon kirje näytti aukastulta ja postimerkit oli hävinnyt. Ei ollut muuta kun lasku kirjeessä. Siitäpä sitten menin postinjakelujohtajan luokse, että pitäisi muuttaa postilaatikkojen paikkaa ja kerroin sitten hälle syyt. Postinjakelupiällikkö sitten sano tulevasa tekemmään katseluksen ja kuhtuvasa kaikki asianommaiset sinä päivänä paikalle. No niin tehttiin ja yhen ylimääräsen laatikonnii toi s-naapuri toisen puolesta. Sitä siin ihmetelttiin, kun kyseesen osoitteen haltija oisi saanut laatikkosa omalle kohtaa. Eikä oisi tarvinnut kävellä puolta kilometriä. Eikä ole tainnut käyttää tuota postilaatikkoa vielä koskaan. Katseluspäivä sitten tuli ja kerroin mihin voisi laittaa laatikkorivistön. Elikkä puolleenvälliin pihoja avonaiselle paikalle. Eihän se meinanna sitten käyä s-katkojalle. Yritti pittee pintasa entisestä paikasta, että oisi hyvä. Postinpiällikkö oli kuitenkin uudenpaikan kannalla. Sitten rupesi minun molloominen, että kohta kiellän postin hakemisen siitä laatikosta, kun on maillani. Postilaatikon paikkoja olisi pitänyt muuttaa tien toiselle puolelle, jossa olisi rasitusoikeus. Siinä vaihheessa selvensin asioita, sillä olin lukenut vanhoja papereita jonkin verran. Niissä sanottiin, että Rakennus on pidettävä kunnossa tahi purettava pois rasitetulta alueelta. Eikä rasite oikeutta ole sen purun jälkeen. Tästäkö se sitten kimpaatui ja läksi autosa takakontille ja rupesi selaamaan papereita. Tuli takaisin ja oli hiljainen, ei hänellä sellaisia papereita löytynyt, missä toisin olisi asia ollut. Joopa joo. Sitä paitsi tuo vanhapostilaatikkopaikkakin oli minun maillani. Lopulta päällikkö karahti, että laatikot tulee tuohon tahi maantienvarteen ja jos jotain ongelmia tulee laatikot lähtee tien varteen. Toinen naapuri oli hitsari, Suunnitteli ja teki postilaatikoille metallista telineen. Se sitten laitettiin paikoilleen ja kaikki oli hyvin. Ostimpa sitten itselle vielä lukollisen laatikon. Eipä sen jälkeen enää hävinnyt mitään ja kaikki olivat tyytyväisiä kait.

 

Näiden tapausten jälkeen sitten tiukensin otettani asioidenkäänteistä. Niitähän näköjään tulisi riittämään. Eivätkä ne loppuisi villasella painamalla. Lopulta ruettiin juttelemmaan lakiihmisten avustuksella, kun aina alako ilimaatummaan kaikenlaista jäynnee ja sattummoo.

 

 

 

HAUSKA ”SATTUMA”

 

Eräs hauska sattuma tapahttui kerran, kun kaivosta pumppu paloi. Jouuttiin serkkupoika kuhtummaan avuksi. Hällä kun oli sähkövirma ja oli silloin aikonnaan ihan alussa kaivonteossakkii mukana. Hiän tiettää miten tehty tuohon putki ja sähkö viritykset. Minä hankin jo valammiiks uppopumpun ja liittimmiikkii, arvelin sen palanneen muttei niin ollut käynynnä. Siinä oll liitin vika. Noh, kuitennii vaihettiin uus pumppukkii, ku kerran olin ostanna valammiiks. Menihän siinä hommassa päivä. Nuapurin s-katkojjaakkii homma kiinnosti hyvin paljon, ajell mopollaan ohi ja kahtell pihasttaan meilleppäin. Lopuks menttiin syömmään ja juommaan kahvit. Huastelttiin kaiken näköstä juttuja. Lähttiissä serkku pojalle juolahti piähän, että leikittää hänen kännissä lähtevän ajammaan, häntä kiinnosti naapurin meinnuu. Siitä sitten lähettiin ulos ja hiän käyttääty ja puhu ku känninen. Hiän lähti eilä ajammaan, mie lähin omalla autollan perrään, ku piti töihin männä ilta vuorroon sinä päivänä. Mutta katoppa mikä yhtteen sattuma, polliisi setät oll oravakylässä vastassa. Hänet nappasivat siit sivvuun, miulle eivät mittää viittonneet eivätkä pyssäyttänneetkkää. Kyselin sitten sattumasta serkkupojalta seurraavana päivänä, olivat puhalluttanneet ja meinanneet sakottoo kirvveestä, mikä oli lava-auton lavalla ollut irrallaan. Olivat kuitennii jättänneet sakottamatta siitäkkii. Ilimmeisesti puhallutus oli tärkkeempi asia. Eihän nuo olleet kertonna miten sattuivattii sopivasti paikoilleen pyssäyttämmään juuri hänet. Ehkä sattummaa, ehkä ei. Ehkö uteliaat korvat vain erehtyivät.

 

 

 

PALOPIÄLLIKÖN KÄYNTI

 

Kerrottaan nyt toinennii jännä tapahtuma sammaan syssyyn. Kerran sitten Meijjän pohjukalla tehttiin palotarkastus talloihin. Ilimottivat siitä muisttaakseni hyvissä ajoin ja satuinnii olemmaan kotona sillon. Kierrelttiin ja kahelttiin assuintalo tarkasti uunin, kiukkaan ja lämmityskattilan osalta. Mittää huommautettavvoo ei niistä löytynyt. Sitten palopiällikkö sannoi entäs huvila, mie sanoin mitäs siitä. Hiän sano sekkii pitäs tarkasttoo. Mie sanoin, mikäs siinä lähettään sinne, ei miulla kiire ou. Menttiin sinne ja alako hirmunen tenttaus, etteikö tätä ole nuohottu. Totta hitossa on joka toinen vuosi sanoi. Ei meinannut palopiällikkö uskkoo millää. Sanoin sitten, että soita suttarille, kyllä hiän tiettää. Soitti sitten hälle ja suttar kerto nuohonneesa piiput säännöllisesti. Lopulta uskoi ja muutenkkaa mittää sieltäkkää huommautettavvaa löytyny. Sitten kysyin miten hälle juolahti tämä mielleen, ku itelle ei. No joo nuapur oll kertonut, ehkä aavistuksen taisin hörähtää nauramaan. Lähellä oli etten sanonut käyppä hänen aitasta tarkastamassa, se 200 litran venäjän pensasäiliö. Kummissii sain sen piettyy sisällä, vaikka pikkasen ehkä kiehuinnii sisälläni. Eipä mittää ei kaikkeen kehttoo vastata samalla keinoin arvelin viellä silloin.Ehkä silloin olisi pitänyt lohkasta juttu. Ja eihän tuo toissaalta miulla laitonta ollu, toisista en tiijjä.

 

 

 

RASITTEET JA VELEVOLLIISSUUVVET

 

Kerran sitten minnää rupesin hankalaks. Tällä s-katkojalle tull savota ja käyttivät siin miun tiet ajossa. Kiellin sen koska tie oli osaksi rasitettu, mutta tukkiautot kävi kiäntymässä miun maillain iliman luppoo, missä rasitusta ei ollunna. Yrittihän ne sielt ajjoo ja ykssii rekka kuski uhkkail veljjeen kirvveellä kyytiä antavasa, kun meni kysymmään kuka luvan antanna. Se kyllä homma loppu siihen, kun otin yhtteyttä mehtähoitoyhistyksseen. Siinä tuli pien tauko ajamisseen, mutta annoin sitten luvan, jos korjovvaat ja ajjaat hiekkoo tielle. Se kun oli ollut tienrasitteessa merkitty. Koskkaa eivät hyö ollut ajanneet hiekkoo käyttämälleen alueelle. Oisivat voinneet savota paikalleen tehä kiertomaliittymän omille mailleet, mutta eivät tehneet. Seurraavana kesänä tuottikkii herra hiekkakuorman, liekkö ollut ies täyskkää kuorma. Kävi esittelemässä laskuusa siit. Mie en ois ilennä, jos kerran neljjäänkymmenneen vuotteen yhen kuorman tuopi. Se on kyllä jo kovin anteliasta. Vai mitä? Tämä tappaus juonti juuresa siit, että kysseinen henkilö kielti meilttää ajon omillamaillaan ja muutennii kaiken näköstä oll muuttaa esitykssii.

 

 

PUUKAUPPOJA

 

Sitten tull mullaa puun myönti ajankohtaseksi. Kävin sitten kyselemässä kolmen kirvveen yhtiöltä, josko ostasivat puuta. Sinne oli tullut uusi ostomies. Koputtelin ovelle ja menin siit sissään. Siellä tais olla konekuski myös sammaan aikkaan juttusilla. Ensimmäisenä kiinnitin huomion ostomiehheen, ku isttuu rojotti tuolilla ja jalat oll pöyäl? Aika rento kaveri tää taittaa olla, mutta sitten haiskahtikkii olevan aika ylimielinen. No, kummissii sovittiin, että käypi pihassani kauppoja hieromas. Sitä päivvee ei tullunna kylläkkää koskkaa, eikä soittanakkaa. Sitten ymmärrin yskän, naapurihan oli myönynnä hälle puut. Varmmaa oli myös pystynnä vaikuttana miun kauppoihi. Aikan uottelin ja sitten menin Joensuun piäkonttorille, sielä muisttaakseni oll oston piiripiällikkö, jonka juttusille menin. Varmmaan pari tunttii jutelttiin virmojen ostomotivatioista, jäsenniin osto etuloista ja naapurisuhtteist. Ihan mukava johtaja oll ja jutustelu meni hyvässä henges. Kuitessii tulin siihen johto piätöksseen, että erroon kolomen kirvveen jäsennyyest ja otan jäsenrahat pois. Niitä oll noin alle kymppitonni markoissa. Rahattii lupas melekkein heti, vaikka periaatteessa pittäis mennä peri vuotta ennen kuin saisi ne. Tästä päättelin, että en ihan väärässä ollunna, miksi ei kauppoja syntynyt? Paljon on puhuttu kartelleista, eihän niitä siihen aikaan ollunna. Puun osto maathan oli jaettu mistä kukin yhtiö ostaa puunsa. Turhaa sitä kenenkään on sanoa, etteivät tienneet, kyllä varmaan jokainen tiesi sen myydessään. Meidän maat olivat siinä rajalla onneksi. Niimpä sain tehtyä puukaupat toisen yhtiön kanssa, ehkä osa syynä oli se, kun naapurin poika oli ostomiehenä siinä yhtiössä silloin.

 

 

 

NUAPURIN ” MAISEMOINTI”

 

Sitte alako s-katkojan maisemointityöt. Sanottaanko vaikka tämmösellä nimellä, ku ”eine kohta pojat lamppee niä”. Näin hiän oll kehunna yhelle nuapurille. Tosiassiissa lamppee ei ollut näkynnä ennee monnee vuottee meille, kun tuomipihlajat ja vaahtera oll kasvanna etteen omallamualla. No joo kummissii hiän rupes peltojjaan myrkyttelemmään sillä tarkotuksella, että metittää ne. Ensmäinen myrkytys roundtopilla ei onnistunut, kun oli satteinen kesä . Marjapehkojen kukinnat kylläkkii meilt meni sen takkii, eikä kyllä muutenkkaa uskaltanu niit ennee kerräillä sinä vuotena. Eikä toisenakkaa, ku hiän myrkytti uuvvesttaan. Heinä kasvo vuan. Lopulta piäs hiän kyntöhommiin ja se onnistukkii hyvin. Koivuntaimet rupes kasvammaan hyvin, tottahan toki olihan pellot ollut viljeltyinä kautta-aikkain. Ravintteit varmmaa riittää pitkäks aikkoo niis. Ittelle juolahti mielleen kans, että metitän tuolt mäelt nuo kivikko pellot. Kysseinen henkilö oll aikonnaa sanonna "ettet sitten metitä niit"? Täst en tiijjä miks noin hiän virkko. Mitä aikkeit häl oll nille meiningis? Kummissii miekkii otin yhteyttä mehänhoitoyhistyksseen, kun sielt viell sai siihe aikkaan ilimaset taimet peltojen metityksseen. Miulle tull kiire sen suhtteen, en kerennä myrkyttelemmänkkää. Kynnettiin peltoloihin viilut ja ruettiin sit kevväällä istuttelemmaan lehtikuussii. Olihan nuo meleko työlläit hoijjettavvii taimmii, varmmaa viitisen vuotta täyty raivvaussahalla käyä pellot läpi. Heinänkasvu oli nii valtavvoo. Nyttenhän nuo kasvvaa jo hyvin, jos ei hirvet syö niit.

 

 

 

LAMMEN NÄKEMINEN

 

Tuossa lampihommassa sit kävi nii, että ei tuokkaa istuttaja nähnynnä sitä päivvee ”ettei ne pojat kohta niä lamppee”. Se tapahtu nii, että oli yöllä satanna paljon lunta. Miulakkii oli loma päivä lähettiin siit sitten porukoihin kans aikasseen aamulla kaupunkkiin ostoksille. Viivvyttiin siell monta tunttii. Tulttiin sitten kottiin, ihmettelin mitä ruuhkkoo tuoll mäenmutkas on? Siellä kun näytti olevan ihmissii hirmusesti ja autojakkii. Yks oli ajanna mutkassa ulos ja toinen läks siitä ennen meitä mäenpäälle ajelemmaan ja pysähty s-katkojan pihhaan. Ajjaissamme ihmisten ohi erräät kahtovat, ku halappoo makkarroo? Pihhaan pysähtynyt auto näytti ruumisautolta? Iltasella selevis sitten homman nimi, s-katkoja oll kuollunna. Muista en kuka siitä kerto ekana. Jonnii ajan piästä sitten kuulukkii mittee siellä oll ennen meijjän ohiajamista huasteltu, siit selevissii ne ilimmeihen merkitykset. Kuolleen s-katkojan tyttö oli tuummaillut "minkä Esko oll tehnyt, kun ei tullut auttammaan". Sen itekkiin voin sannoo, ettei tuo kuolija ois meitä soitellut appuun misttää hinnasta. Sanokkii elläissä, ettei toistemme hauolla sitten käyä. Tuuri vain oli, kun olttiin lähetty Joensuuhun asioimmaan, jo aikasseen uamulla. Hautajaisissa ei oltukkaa, eikä kyllä kuhuttukkaa. Eikä häntä hauattu sukuhauttaankkaa. Se oli kyllä ihme. Eipähän kyllä maheta hauatakkaa siihen enneekettää isäukon jäläkkeen, kun ois tiennä suvunhommat, ei ois häntäkkää siihen hauattu. On tää nii riitasta sukkuu, vaikka näytelläännii toisin. Tähän vois sannoo errään aikakauen loppunneen. 

 

 

KUN ROSMO ISKI, MUTTA TUHKAT JÄI

 

Vuonna 2008 tull sellanen viilinki,että pittää kuvata eräs antiikkinen kohe. Isäukko oli paikan ostanna joskus 1960-70. Tarkkoo aikkoo en muista, kun en viellä ollunna syntynykkää sillo. Tämän palsta tuli halttuun isäukon kuolttuu ja sekkii oll vähän rahhoo vievvee. Sitäkkää ei oltunna huuatettu, eikä lohkottukkaaa. Kolomisenkymmentä vuotta ollunna silleen. Sekin piti hoittoo viell sillo. Mittari kävi ja muut asianommaiset oll paikalla, kun rajat auasttiin ja pyykitettiin myös. Pyykkijä männii palsttaan nii pirust. Päivän verran män siinnää aikkoo. Tuosta paikasta on semmossii muistoja, että sieltä heinnii tehttiin kesäisin ja vejettiin kotiphhaan ne. Matkkoo piäpaikalle on noin 1,5 kilometrrii. Piä osa siitä oli pelttoo n. 2ha ja mehttee n.1ha. Se oli ollunna assuinpaikkana joskus 1930 jäläkkeen. Siellä oll kaiken näkössii riihhii, latoja ja pienen pien mökkikkii. Siinä oli sitten se tämän tarinan osion piäaihe. Nimittäin liuskekivistä tehty leivin uuni. Tämä uuni vanhus kerkes uhmata n. 80 vuotta siätä ja ajan patinnaa, ennen kuin joku pitkäkyntinen tahi pitkäkyntiset nyysi paikalttaan. Olihan siinä homma ollunna, varmmaa liuskekivvee oll 3000 killoo. Auttoonhan nuo olivat kuletelleet kottikärrillä. Hirmuset polut oli tullunna. Kirjottelin jutun siit Karjalaisseenkin, mutta eipä tuolla ollunna vaikutustakkaaa mihinkkää. Polliisien luonnaa kävin, mutta mitäpä hyökkää nuin pienist asioist välittäs. rikosilimotuksen kyllä tein, mutteivät käynneet varmmaa paikanpiäläkkää. Nyt toivotukset ja Kummitusjuttu perrään. Toivotaan että liuskekivet lämmittävät mukavasti jonkun takassa, uunissa tahi pihakivetyksenä. Varmaan mukava katsella näitä liuskekiviä, mitkä hankittu ihan omin käsin kotiinsa. Oisi vieläkin mukava saada tietää kuka nuo vei, sillä moni ei mahtanut tietää tuosta uunista. Kummiskin tekijiä monta, varmaan joku lipsauttanut jollekkin jotain ja voi ollakkin, että jollakin tekijistä kaihertaa mielessä tunnustus jossakiin vaiheessa. Aikojen saatosssa tuolla paikalla jotkut ovat liikkuneet ja tullut tunne että joku on seurannut heitä. Tähän vielä semmoinen jännä yksityiskohta. Tuolla paikalla oli häveessä vanha kaivo, siitä ei tietänyt oikeastaan kukaan. Vain yksi joka oli asunut nuorena paikalla, mutta hänkin oli edesmennyt naapuri, kun tämä juttu tapahtui. Kummiskin tämä kaivo löytyi muutaman ajan jälestä itsestään. Siihen oli tehty kansi? Tämä pisti miettimään, oliko joku tippunut tahi meinannut tippua kaivoon silloin rosvous tapahtuman aikana? Muuten varmaan rehellinen kannentekijä olisi käynyt sanomassa asiasta. Noille liuskekiville olisi ollut kyllä monta kyselijää ja ostajaa. Olisihan tuo ollut mukava säilyttää nähtävyytenä ja taidonnäytteenä menneestä vielä tulevillekkin sukupolville. Hyvä kun edes kuva siitä jäi. Tämä paikka on nyt metittynyt, paikalla kasvaa koivu, jonka ynpärysmitta on 329 cm parivuotta sitten mitattuna.Onhan siellä muitakin isoja puita. Jonkun aikkaa oli vallattukkii, ku timanttija meinasivat rueta kahtelemmaan. Eivät kuitenkkaa kerenneet porrailemman, alako tää uus lama ja varmmaa rahat loppu kesken. Ehkä parempi niin oll. Ei tullu paikalle monttuu.

 

 

 

TÄÄN PÄIVÄN INKARNAATIO

 

 

 

Tännää kirjjoo kirjottaissa mielleeni juolahti kiärme Kaisa, en tiijjä oikkein minkä takkii? Sitä en tiijjä miks häntä tuoks kutsuttiin, mutta hän oli ilmeisesti vähän sellainen "poppamummo". Alkupuolella kerroin siitä kanan tappamisesta piharajakivelle, ettei riitoja olisi tullut. Hän sitä oli vaatinut silloin aikoinaan. Nyt tänä päivänä sitten peitellessä noita halkastuja halkoja, siellä näkyi kiärme. En okein tiedä oliko kyy vai rantakiärme. Ihan musta oli, eikä sahanteräkuviota ollunna selässä. Siinä vähän aikkoo kahtelimma toisijjaan ja otin pari kuvvookkii kaveristan. Ei hiän suhissunna, eikä uhkkoovasti käyttäytynnä piästin sen siit menemmään. Jotennii en kehttois rueta niit listimmään, luonnon luommiihan nuokkii o. Pikkusen hymmyilytti tuo tappaus. Niin tuot Kaissoo en nähnynnä nuorempana, ku yhen kerran. Sillonnii hiän kävi kyselemässä isäukkoo, mut ei ollunna kotona. Tein sillon koulusta tulttuu läksyjä, jottai hiän lähttiissä mekus ja män. Eikä sen koomin näkynnä. Poikkaasa ja pojanpoikkaasa on nähtynnä enemmän hyö kiertel ja näyttel noita kaiken näkössii kiärmeitä ja muittaa ihmmeellisyykssii. Viime vuonnaa siskon kans käyttiin kahtelemas pojanpojan näyttely. Mukaviahan nuo on. Samana päivänä oli joku hältä kysellynnä muatilikusta, joka oli heijjän perreen hallussa aikoinaan. Se oli se samainen palsta jonka ostin ja sain hirmuisen kyselyt perrään.

Huhu kerttoo, että Kaisa oll polttanna ennen kuolemmoosa kaikki suvun kuvat ja tavarat. Niinhän pojan poikakkii kerto, ettei mummisa ollu kertonna suvusta mittää.

 

 

 

Epäonnisin päivä

 

Tarina sijottuu parin vuuvven taakse. Aamu oll nätti ja kesäloma oll loppumas, sen vuuvven pilikkeetkin oll melekkein tehty röykkijjöön kuivummaan. Kaikki näytti mukavasti lutviutuvan uommiisa. Olin lähtemässä viemmää mönkijjöö huolttoon, ku josttai kuulu pient rutinnoo. Ei ku peräkärri autoperrää ja mönkijä kyyttii ja menoks. Matka sinnääsä män hyvin ja samana päivänä oll huolto. Jätin vehkkeen ja peräkärrin sinne. Siit sit lähin soppailemmaan, aikkooha nimittäin oll rutkasti, kehanna jiähä kyylleemmään huolttoo. Saisivat rauhas tehä. Siin sit pyörähin kaupunkin Sokkarill parkkiin ja kiertelin ostoksill jonnii aikkoo. Lähimpä siit sitten poies, ku asiani sain hoiettuu. Rupesin siin perruuttelemmaan, joku tömähti. Mitä veetä. Ei kun etteempäi ajammaan ja uuvvesttaa yrittämmää JA SAMA jysähys. Mitä(sama sana kun sannin piisis). Hyppäsin autost ylös, mihinkä se sattuu? Petoni toloppaan, onneks ei kenenkkää muun auto. Tuo toloppa jäi jonnii auton osan taakke ei näkynnä. Onneks ei tullunna ihmeemppii vaurioit, "piennii" naarmuja takapuskurriin. No siit liukkaast häivyttiin, ettei kukkaa vua nähnynnä. Nuist tolopist ois toinennii juttu, no kerrottaan sekkii pikasesti vaikka ei kuulu tähä tarinnaan. Sillo olin jottai 18 kesäne vehkura. Paikkana oll sammainen kauppa, mutta sillo ei ollunna parkkihallii. Ihan ulukopysäköinti. Kahtelin siin mihinkä ajasin parkkiin, siellähä se miun ruutu oll vappaana. Vierreesestä autosta nous äähhh meleko näyttävä neitokainen. Tais tull kahelttuu sitä siin ja ajoin parkkiin, jumantsuka jysähti nii helekutisti. Äähhh vierreine neitokaine oll ajanna autosa vähän pitemmälle petonitolopan taakke, mie en piässy ihan nii etäs. Pikkuse kävi nolottammaan. Mutta Suapille ei käyny kuinkkaa, siihe aikkaan oll kumipuskurit. Mitä me opimme täst, maisemmii ei katella! No nii nyt takasi. Tarinnaan. Mihinkäs jäinkkää. Joo, menin siit sinne huolttoon takas ja kyselin mikä tilanne. Vikkoo ei ollunna viell paikannettu. Siinä huoltopomon jututtais korjaaja tull siihe, oll alottanna vaihtteistoöljyn vaihon ja avanna alaropun, sielt oll alakanu tulla haulija????Vaihelaatikost oll hajonna LAAKERI ja ilimmeisesti sen jäläkkeen vähän muutakkii. Sepä oll sitten siinä, se vehe jäi sinne ja kalliiks tull (varmaan tulen kirjoittamaan tästä asiasta vielä jutun). Pien viell suunsupus. Tästäpä lähin appeill mielin ajelemmaan kottiin päin. Pyörähin viell, pikkupitäjän PKoohon, vai mikä se nyt oll sillo. Muista kun muuttelloot aina nimmeesä. Ajelin auton ja kärrin keskellä pihhoo olevvaan parkki ruuvvukkoon ja läksin pikasesti kaupassa käymmään. Sieltä pois tullessa vasttaan käveli nuorehko emäntä, kattelin siin että ompa joku ajanna volovosa(muistaakseni) aika lähelle miun suapin keulloo? Rupes jo minnuu hymmyilyttämmään, ennen ku tapasin rouvvan. Arvasin melekkein asian. Siin hiän sit rupes huastammaan, ett hiän ajo aika lähelle, mutt ei osunna. Siihen mie repesin, ei voinunna mittee pärähin naurammaan. Varmmaa vastpuoll luul hulluks, mutt kerron häll sitt päivän tarinan. Vähän keven tuokkii assii siin sivus Menttiin sitt kahtommaan autoja, ei siin ollunna ihmeemppii jäläkkii. Korkkeinttaa pien hipasu, mutt niitähä tulloo näihi vanaholoihin vehkkeissiin ain. Siit sit lähettiin hyvill mielin kumpikkii tahollemme. Semmonen ol se päivä.

 

 

 

Miten kesäloman Ruotsi pilasi.

Oli kesäkuun alku 2015. Jes kirje Ruotsista, mitähän siinä on. Voi per..le mikä he..vetin lasku tää on? 1,62e mitä .ittua Tukholman ruuhkaveromaksu ajalta 15.04.2015. Miten ihmeessä olin silloin aamuvuorossa, olisi pitänyt ajaa Suapilla Tukholmaan meren yli kahteen tuntiin. Jee varmaain mulla on muailman nopein auto. Mitäs nyt? Soitampa Polliisille. Siellä ei tiedetty asiasta mitään ihmettelivät laskua ja sanoivat ettei kannata maksaa. Mutta eivät voi tehdä asialle mitään. Eikun mietintä myssy päähän, mites ois kulutta-asiamies? Tuumasta toimeen ja numeroa etsimään. Noh löytyhän se, sinneppä siis soittelemaan. Kerroin tarinan sinne, ei ollut sielläkään kokemusta moisesta laskusta. Eikä kuulunut heidänkään asioihin tapaus. Sain kummiskin neuon laittaa reklamaatio laskuosoitteeseen epass24:ään. Olivat kiinnostuneita kylläkin asiasta, lupasin viestitellä vielä sinne päin.

Ja ei kun Reklamaatiota vääntämään 02.06-15 ja lähetys s-postilla.

Aikaa kului ja 23.06-15 tuli vastaus. Lyhykäisyydessään"Reklamatio lähetetty eteen päin toimeksiantajallemme. Oikaisuvaatimukset pitää lähettää Skatteverkettiin, elikkä Ruotsin verovirastoo". Tässä vaiheessa suhahti, nyt tarvitaan lakimiestä. Ei oikein vahvimpia asioita tuo Ruotsin laulu. Niimpä numeroa taas kahtelemaan tahi oikeastaan osoitetta, kun itse en oikein halua puhelimella asioida. Mieluummin asiat hoituu silmätysten. Sinneppä siis jutustelemaan ja kertomaan asiasta. Siellähän sattui olemaan mukava tyyppi, joka oitis sanoi "laitetaampa oikaisuvaatimus sinne Suomeksi". Ai niinkö? Hymeksin lähtiessä pois, hän lupasi lähetellä oikaisuvaatimuksen(10.07.2015). Jesss asia hoidettu kesä voi alkaa, kunnes postiluukku kolahti. Ruotsista kirje, lasku 54,94e eräpäivä 10.08.2015. Nyt kieltämättä veti sanattomaksi tai voi siinä jokunen kirosana tulla. Siispä s-postia lakimiehelle. Elokuun puolella tuli vielä kirje Ruottiks ja Enklanniks, voi pas.a. Eikun nuapurin Tätin luonna käymmään, josko Suomentas. Noh, se oll semmosta ammatti löpinää, ettei selevinny ku piä asiat. Vein viell kirjeen lakimiehen luettavaks. En ollunna ohitellut ruuhkavero maksuasemia, eikä tarvia maksaa. Eikä laskuttanut lakimieskkääMutta mitä opimme tästä? En ole käynyt Ruotsissa, enkä tule koskkaa käymäänkään.

Voin sannoo ett se kesä män piloille tuon tautta, eto hommassa meni 2kk. Eikä tullut minkäänlaista anteeks pyyntöä, Hyvä Svärje.

 

 

 

HUONOJA SIJOTUKSSII

 

Joo tännään tein noita verojuttuja. Meinasi mennä koko päivä, mutta ompahan tehty ja huomenna verotoimistolle mars. Olivat vähän kinkkisiä hommia, kun piti laskeskella tappioita. Tuommoisesta yrityksestä, kun turvatiimi. Tämä oli sellainen pitempiaikainen rojekti, aloitin 2005 vuonna osakkeiden ostelun ja viimeisimmät ostin 2012 vuonna. Silloin olisi pitänyt jo varoituskellot soida, mutta eipä soinut. Silloin osakkeensa sai splitattua 4 kertaiseksi pilkka hintaan. Jes tässähän rikastutaan, mutta 4 kuukautta myöhemmin splitattiin uudestaan. Toiseen suuntaan vähennettiin n. 4,5 kertasesti. Tämähän oli hauska leikki, mutta joku aika siitä meni. Tehtiin SUURsijoittajille osakeanti, jolla voivat ostaa lisä osakkeita halvalla. Tähän en tietenkään ollut riittävän SUURI. Aikaa kului jonkin aikaam kunnes erän SUURsijoittajan firma teki ostotarjouksen naurettavalla hinnalla. Hänen piti saada 90 prosenttia osakkeista puolelleen, että kauppa hyväksytään ja pääsee imuroimaan loputkin osakkeet itselleen. Arvaatte varmaan miten kävi? Eipä tarvinnut paljoa niistä saada, kun omisti jo aikkasen paljon noiden spliippauksien ja osakeantejen tautta. Hauskinta tässä oli, en ollut saanut vielllä omista osakkeista rahojakaan, kun virma oli jo myyty Norjaan. Nokka ei paljon tuhissut siinä asiassa. Tietenkin kyseinen virma teki jatkuvasti tappiota, mutta oliko se sitten hmmm. Parempi kun en kommentoi. Mutta olihan jännä homma selvitellä verottajalle, pitää viellä käydä kyselemässä verotoimistossa onko oikein täytelty.

 

 

RUOTTISTA TUAS KIRJE(  ote ajatelmista lokikirjotuksista)

 

 

 

Olipa postissa tuas ilonen yllätys. Uudet ruuhkaverolaput Tukholmasta, voi kakka tuasko tää alakkaa, ei ennee jaksas tuota viestittellyy ja paikasta toisseen juoksemista. Kirjotampa tuossa vappaihen alettua kirjjeen tuonne Skatteverkettiin. Mitenkä tuas tuo mahollista, ett oun kahes paikkoo yhtä aikkoo? Joenkaupungist Tukholmaan matkaa kumminkin 889 kilometriä ja jonkun näköinen lätäkkökkii välis. Viime kerralla 2015 mennii 2kk asioita selevitellessä, tuolla ylhäällä on juttu siit. Nyt pittää lähettee suorraan ja SUOMEKSI teksti. Katottaan hyyttykä hymy siell suunnas. Jos heill ei laitteet toimi, sillo ei pijä hommoo tehä ollenkkaan. Kyllä tuas töistä tullessa pisti sihisemmään, ku huomas tuon kirjjeen. Ehkä parempi par päivvee vettee henkkee, ett kirjeest ei tulis liian rammaattinen. Mutta tekstailempahan lissee, ku kypsennämmä asioo.  Ai nii, sori tuo murtteen viäntäminen 03.05.2017

 

Jatkan tarinaani nyt tähän, kehttoo aina avata uutta. Muutennii kokohomma kehtuuttaa, mutta periaatteessa asia on hoijjettava, vai mitä? No, kummiskin eilen pirruuttani kirjuittelin Minister Soinill kysymyksen ja kerroin tarinan. Ei varmaankaan ehi tuota asijjoo pohtia on muuttaa pohittavvoo, mutta eihän se ota, jos ei annakkaa. Tännää sitt juolahti tuo Yle, jospa hyöhhii tarviis jutun juurt. Vaikka otsikoll, Ruotsin tietullit Suomalaisten riesana, vaikka eivät ajakkaa siellä. Jos sitten huomen Skstteverkettiin kirjottas 07.05.2017

 

 

No nyt viännin uamutuimmaan skatteverkettiin s-postin Suomeks. Ihan kiltti kirjelmä mielestän. Mutt meleko ketkuja nuo o, s-postiosote oll viärä laskussa minne lähettee anelma, yx piste liikkoo. Netistä ku lähti oikkeeta ehtimmään, män viell puoll tunttii, oll nii hyvin piilotettu jott. Mutta minähän löyän kyllä 08.05.2017  

 

Päivitelläämpäs tuas. Eilen tuli sitten kirje Ruottista, ruottiks ja enklantiks. Kyllähän se tuo kansa on ihtteesä täynnä ja tieto vähhäistä. Eivät näy tietävän, että Suomessa on Suomikin virallinen kiel. Ei auttanut vaikka kirjottelin, ett vasttauksennii voipi laittoo suomeks, ku laskuttii tulloo. Vai liekkö luvun ymmärtämises ollunna onkelmmii? Piä-assiii kummissii, ett asia selevis, Ei tavvii makssoo, näin ymmärsin Englannin taijjollan. Ruotti oll koulussa nelonen, eikä silloin arvostelu loppunna vitosseen. Soini ei ou vasttaillunna, eikä ylleekkää kiinnostanna koko homma. Noh siinä se nähhään kettää ei kiinnosta, ihtesä pittää ottoo härkkee sarvesta ja pyöritellä. Jos jottai positiivista hakkoo, nii se ett ei mennynnä kahta kuukautta tän asian selevittämisessä, selevisin vajjaassa kuukkauvvessa 30.05.2017. Nyt sitten uottammaan kolomatta kirjettä millonka se sit tullookkaa? Varmmoohan se on et miun tuurill tulloo.

 

 

 

Kun karhun kohtasin

 

 

 

Ensmäinen kohttoominen nallen kans oli varmmaa reilu parkymmentä vuotta sitten. Ilima ol syksynen ja lämmin. Paikka oll tihhee kasvunen sekamehtä. Menimmä noin kilometrin piähän sienneen äitin kans. Sieltä toine läks vähän toisseen suunttaan ja toine toisseen. Jonnii matkkoo menimmä näin, vällii oll kolomisenkymmentä metrrii. Sitten jokkii vilahti. Kah nallen poikanehha siellä hiipsii nii hilijjoo meijjän välistä. Annoin mennä ohi rauhassa ja mänin sitte ohi siit paikast. Jatkoimma sienestystä kaikessa rauhassa. En kehannut ies äitillekkää mittee kerttoo, mitteepä turhhoo säikytellä. Nyt tuossa jokkii aika sietten muistu tuo mielleen, kun raivvailin vähän mehttee. Sieltä löyty romahtanu iso karhunpesä. Tuli sitten kerrottuu tuo juttu kahenkymmenenviien vuuvven jäläkkeen synttäreillän. Sammaan syssyyn kerroin erräille tahoille, ettei kannata ihan joka lattoo lähttee purkammaan tahi polttammaan. Aikonnaan teimme piennii paukkuja yhen kaverin kans latojen alta löyetyist ammuksist. Olin varmmaa joku 8-10 vuotias kaveri oll jonnii verran vanahempi. Ammukset oll ukkopekan ja konepisttoolin sopivia. Eihän sitä tiijjä mitä muuta siell piilossa o. Ainassii varottanut olen asiasta.

 

 

Nyt toisseen nallen tappoomisseen. Se oll syksynen ja pimmee yö. Olin tulemassa Joensuusta iltavuorosta pois. Matka sujjui hyvin. Kiännyin kotitielle muantieltä ja ajelin sitä rauhassa etiäppäin. Sitten alako nuapurin kaurapelto. Keskellä pelttoo oll jyrkkä mutka vasemppaan siitä piästtyy ohi joku laukkas kohti. Kerkesin jarruttoo sen verran, ettei kuono kerennä tulla ikkunasta sissään. Kuitessii sattu nallukka vasemppaan etulokasuojjaan, johon tull isolommo. Kahtelin sitten suuauki nallukan kattoomista. Ei jiännä kaveri kolaripaikalle män karkkuun ja vikkellään. Ei tuntunna kolohu paljjoo haittoovan kaverrii. Siin sit sottailin mitteekä tien, taisin käyä vilikasemassa näkkyykö verta, mutta en nähnynnä sitä. Ajelin sitten kottiin ja soittelin Polliisille, että näin kävi. Sieltä sanottiin, että mene uottelemmaan paikanpiälle. Sinneppä menin ja Polliisit tuli puolen tunnin piäst. Ensimmäinen tokasu oll, ”olitko metällä”. Tähhhh, töistä tulossa. Siin sit kahelttiin lommoja autostan ja hyppäsin Maijjan kyyttiin. Käyttiin kahtomassa törmmöömispaikka, siinä kohalla kaurapellossa oli karhun syöntijälet. Polliisit totes ”siinä se syönynnä on, eikä ilimmeisesti loukkaantunukkaa”. Sen jäläkkeen tehttiin tappauksesta paperit ja toinen Polliisi totes, ”ei kirjoteta sakkoja tappauksesta”. Voi p jos viellä ois suanna sakottii. Seurraavana päivänä alako puhelin soimmaan, metästys seurat yms. soittelivat ja kyselivät tappauksesta. Hyöhhii olivat paikallisratiosta kuulleet tappauksesta ja halusivat käyä kahtomassa paikan ja oliko karhu loukkaantunut. Olihan siitä juttu ollunna myös iltalehessä, iltasanomissakkii ja muissakkii lehissä, näin kertoi eräs tuttu. . Tais olla Suomen ensmäinen Karhukolari, jee jossai ies ensmäinen.

 

Luottomiehenä

 

 

Tämmösseen tappauksseen jouin 2000 -luvun alussa. Kun serkkupoika muutti Norjjaan perhheinneen ja pistivät talosa ja maasa myynttiin, kenenkkää sukulaisen tietämätä. Eivät jaksanneet ennee tapella sukulaisten kans. Niimpä jouuin vahtimmaan talloo talaven ja kahtommaan että sähkölämmitys pelovvaa. Eikä satu siell mittää vahinkoja. Eikä kukkaa tihuja tekis. Hyvinhän se talvi menikkii. Kevvään tullessa myynti lähesty ja jonnii verran irttainta tavarroo siirrettiin pois talosta. Yhellä kerralla sitten kurvas auto pihhaan ja sieltä tuli myynnin pitäjä kahtommaan talloo ja konneit. Mukava miekkonen oli. Siinä sitten jutellessa selevissii, että miekkosella oll tuonsähkön katkojan vävvyyn sukullaissuus side ja olivattii keskustelleet et lähistöllä on tulossa huutokauppa. Hauskinta siinnä kuitennii oli se, etteivät olleet arvannee miten lähellä ja kenen ommaissuus. Varmmaannii sen jäläkkeen heille selevis se assii, mutta myönttiin ei ollunna ennee monttoo viikkoo. Sukulaisille ei jiänynnä aikkoo harkita tilan ostamista, sehän tuossa oli tarkoituskin. Pitkälle piästtiin sallailussa. Itekkii harkihin koko tilasta tarjjouksen tekemistä, mutta en kehannu sitä tehä. Olin vähän niinku estyny asijjaan, sukulaissuuvven suhtteen ja ajattelin muutennii välien menevän sukulaissiin sen asian tiimoilta. Tarjjouksen tein muutamasta hehttaarista ja aika rajjuun ylihinttaan. Tarjosin melekkein yli kymmenesosan tilan hinnasta siitä palstasta, mutta en saanunna sitä, koska koko tilan ostaja ei olisi ostanut sitä, jos minulle olisi myyty se palsta.Toissaalta parempi niin. Olisihan siinä ollut jonnii verran mehtää, mutta pellot olivat aina kovin märät ja hankala hoitaa. Olisi pitänyt varmaankin istuttaa metälle ne. Myönti ja tarjousten tekemis päivänä ollii melekonaissii ilimmeit ja selevvee oli, ettei ainaskkaa miun sukullaissuhtteet korjjautunu tällä luottomiehen pestillä. Nyt tuolla talolla on ollut nyt 18 vuotteen nelejä omistajjoo, mutta sillä aikkoo en ole käynynnä siellä ku kaks kerttoo. Talon sisällä en kerttookkaa. Ei ole pyyvvetty, enkä tuppaavuukkaa minne ei haluta.

 

 

 

Mukavin oikea tätini(Oskola)

 

 

Tämän oikkeen tätini luona pyrittiin käymmään usseesti. Hän oli mukava ja puhhui rehellisesti ja suorraan. Kysy asioista suorraa, eikä juoruja uskonna. Herkkujakkii riitti, käyessä kahvipöyässä. Mies hältä kuol jo miun ollessa pien. Varmmaan olin n. Viien vanaha, jottai muistan hautajaisista vaikkakkii olin pien. Monet mukavat kestitykset tädin luona suattiin. Erräät synttärit juohttuu miellee. Lähettiin porukalla, minä kuskiks. Koska sähkönkatkojalla oll suunitelma suaha kunnolla viinnoo siellä. Toisin kummissii kävi, ei suanunna kun yhet paukut. Voin sannoo, että tais hiän ottoo sen aika raskkaast. Tullessa pois maris kaikenlaist asiast ja uhkkail ettei ennee käy hänen luona Kerto että jos sähkömiehille ei tarjota kahvvii tahi sapuskkoo hommissa. Seurraava tulo appuun voipi kesttee pitemppään. Vieläköhän tuo tänä päivänäkkii o tuollast? Omalta kohaltan voin sannoo viime syksyltä(2017) yhen sähkölinjojen hoitamisseen liittyvän assiin tässä välissä. Olin vappaalla töistä. Oven taakse tuli kaljupäissii koputtelijoita, yks sönkkäs enklanttii. Sen seleville sain että tarvivvaat appuu ja ovat sähkölinjojen raivvoojjii. Olivat juttunneet pakulla kiinni suohon. Otin traktorin messii ja lähin heit auttammaan. Se kun tapana maalla on. No joo olihan poijjat ajanneet melekosseen paikkaan, mutta kyllähän se sielt läks nelivejolla pois. Kaverit kiittelivät ja kertovat tulevasa korvvoommaan parin päivän piäst. Ei kylläkkää näkynnä ja senhän kyllä arvasinkkii. Että hirmu rehellistä toiminttoo sähköyhtiöillä, vaikka olikkii varmmaan nuo alihankkijoita. Yks muisto viel tätini hautajaisista. Olttiin muistotillaisuuvves ja se oli loppunna, lähettiin pois. Laskkeevvuin porttait ja perässä tuli tätin vävy. Isttuuvvuin penkille ja ruettiin juttelemmaan niit näit. Jotenkkii läks juttu kyläilystä puhheeks ja hiän virkko ettei kannata käyä, jos ei ole sellaistahalluu toisten sukulaisten luona. Sammoo mielt olin, ei kylässä käyä velevotteist vaan halust. Ymmärrin yskän heti. Tässä viitattiin hänen ja s-katkojan perhheen kanssa käymisseen, ei tuo uutta ollunna. 

 

 

Toinenkin oikea tätin(Palo)

 

Hänenkin luonaan käytiin myöskin useasti. Vois sannoo et yhtä paljon, kun oskolan täti luonna. Yhtä mukavakkii oli. Ei ehkä yhtä avvoin, mutta melekkein. Kestitystä hälläkkii riitti käyessä kylässä ja juttuu piisas. Muutama vuos sitten hiän halavvaatu. Sen jäläkkeen ei olla käyty hänen luonnaan. Aluks ei tiijjetty missä on, eikä muistaakseni kukkaa hänen perreesttään sanonna halavvauksesta mittää, muualta kuulttiin. Paha mennä kylläilemmäänkkää hänen luo nyt, ku lapsensakkaa ei virka mittää. Sitä en tiijjä mistä moinen. Pikkusen nii ku karttelleisivat meitä juhlissa ja hautajaisissa. Näiltä kahelta siskolttaan isäukko osti tään tilani.

 

Kolomas täti(puoleni)(Pykälikkö)

Häntä en vois sannoo nii avvoimeks, ehkä pikkusen"ahne".Kyllä kyllee käyessä jutustel mukavvii ja pöyöt oli kans herkkuja täynnä. Tämän tätin luonna tutustuin ruokaherkkuun nimeltä lammaskuali keitto. Nykysin itselläni tuon tekeminen on onnistuu hyvin ja tienkin sitä muutaman kerran vuoteen silloin kun saan kotimaista lammasta käsiini.Täällä kyläily loppui isäukon kuolemaan, sitä en tiedä miksi? Tämän tädin mies oli aikoinaan varotellut, että pitäkäähän asiat ja lainat kunnossa meidän porukoille. Kun noilla muutamilla on kaiken näköisiä suunnitelmia teidän varalle. Tämän tätin perillisillä on viellä hallussa paripalstaa sukutilasta ja havittelivat lisääkin, mutta se vahingossa tuli minulle. Kaiken näköisten sattumusten kautta. Laitetaampas siitä juttu seuraavaksi.

 

 

Metänsunnitelman tekkoo ja muakauppoja

 

 

Joskus vuonna 2008 tuli ajan kohtaseks metänsuunnitelman teko. Siinä juosttaan suunnittelijan kans mehaät läpi aari aarilta. Loppu vaihheessa läks puhheeks, 2-3 hehttaarin sukupalstat. Ne ku oli aikkoinnaa lohkottu sodassa kuolleille setilöillen perintötilasta ja ne kuulluivat nyt heijjän perillisilleen tahi jo joillekkin muille. Yhdestä palstasta oli kanssa hänen tehtävä suunnitelma ja sen omistaja oli ollut myöntiaikeissa. Hän asusteli kaukana ja palsta oli niin pieni. Olihan tuo puoliksi justtiisa hakattukin. Sanoin suunnitelman tekijälle, että olen kiinnostunut. Olisihan tuo palsta maideni vieressä. Niimpä hän sitten kertoi asian palstan omistajalle. Muutaman päivän päästä puhelin soi ja hierottiin kauppoja. Kaupathan syntyi ja ne tehtiin sitten paikallisessa Op:ssa. Kaupanteko oli leppoisaa ja nopeaa. Minä läksin pois paikalta, niin hänellä jatkui viellä siellä asiat. Muut perintömaansa hän möi veljenpojalleen.Ostamalleni maapalalle hommasin sitten laikutuksen, koska siitähän oli tehty savotta. Olihan siellä puussa myös pöllönpesäpönttö, mutta oli motolla puu pätkästy pesän yläpuolelta poikki. Pesän hakivat jonkin ajan päästä pois, sitä en tiijjä kuka? Siinä sitten juolahti mielleen, että tietämpä samalla ajotiennii, ojat ja jokunen rumpuputkikkii laitettiin märkkiin kohtteissiin. Tiestähän tuli hyvä ja helepotti seurraavan vuuvven istutukssii. Taimet olivat närreen pakastetaimmii Ruotsista. Vähän tuo eppäillytti, mutta kohttuu hyvinhän nuo läks kasvammaan. Tässää oll semmonen jännä tappaus. Istutus vuonna huomasin, että joku oll palstalle kävellynnä jalkaisin. Näkyikin istuma jäljet kannon päällä, kun oli pakitettu siihen istummaan. Varmmaan oli ollut yllätys ja kirroiluttannu henkillöö, näin virkoin veljelle. Sehän se s-katkoja varmmaannii oll käynynnä. Saimme veljen kanssa taimet istutettuu ja niimpä homma oll hoiossa. Jonnii viikon piästä oli kottiini tullunna Sukuparlamentti, joka koostui nuin kymmenestä hengestä. Itse en ollut paikalla. Oli kyselty, miksi ostettu? paljon maksettu? miks heille ei ole sitä tarjottu? Ja mitähän nuo asiat heille kuulu? Oli ollut sellainen kuulustelu, että oksat pois. Eikä nuo välit oikkein ennää pallailut noihin sukulaissiin normmaaliks. Nyt kymmenen vuuvven jälestä, ei ennee olekkaa monttoo elossa heist. Tuo palsta tuotti viellä kerran harmaitahiukssii, kun verottajalta tull kiintteistövero lippu? Se oli ilimotettu kiintteistöksi, vaikka oll syrjänen mehtäpalsta. Piti käyä vielä verotoimistossa keskustelemassa asiasta, niimpä sain muutettuu sen pois kiinteistöistä. Vero tippu pois. Sitä en tiijjä vieläkään, miksi tuo oli kiinteistöksi joskus laitettu. Eikä oikeastaan tarvitse kaikkea tietääkkään.

 

 

NELJÄS TÄTIPUOLENI(Nivala)

 

Voisin sannoo, että häntä pein pelinaisena. Kerkes leikkisesti sannoe koplotella monet munat. Naimisissakkii kerkes olla 4-5 kerttoo, tarkkaan en muista. Oli se aina nii noppee kiäntteissään. Varmmaa viimesellä kerralla naimissiin men lähemmäs kasikymppisenä. Jotennii hänestä ei jiännä paljjoo miellee. Mutta hälläkkää ei ollut kovin lämpimät välit tuohon s-katkojjaan. Isäukon kans pitivät jonnii verran yhtteykssii ja ilimmeisesti hyvättii välit ol. Yhen tappauksen tästäkkii muistan. Hän yritti osttoo miulta pientä muatilikkuu, aarikkii ois riittännä? Tämä homma kyllä kummastutti, kun hänellä oli niitä sodassa kuatunneiden muatilkkuja. Olkose koolttaan 2-3 hehttaarrii. Miks vielä kiinnosti kysellä. En suostunna myymmään, eikä tuokkaa s-katkoja myönnä. Siitä se tais vähäsen suutahttoo, eikä paljoo sen jäläkkeen käynynnä. Jotennii on semmonen muisti kuva, että hänkkii oll siin parlamentis, joka kävi kyselemäs siit muatilikusta jonka ostin ja josta kerroin jo aikasemmin.

 

 

 

 

VIIDES TÄTIPUOLENI(Oskola)

 

Hän on mukava kans, mutta hän on oikkee sisarus s-katkojan kans. Elikkä jonkin verran se varmaan vaikutti suhteisii. Käytiinhän hänen luonaan joskus, syntymäpäivillä ainakin. Tästä muistui yksi juttu mieleen. Tämä täti täytti 50 vuotta, isäukko keräsi sukulaisilta syntymäpäivä lahjarahat ja niillä hommattiin lahja. Tuli sitten syntymäpåivän päivä ja oli sovittu milloin mennään, kellon ajat ja kaikki muukin sellainen. Meijjän perhe sitten meni sovittuna-aikana, kas kummaa? Muut olivatkin jo menneet tuntia etuajassa? Ihan kun oisivat hävenneet meitä tahi sorsineet meitä. Mitäs juhlathan oli ihan hyvät, kun olivat päässeet jo hyvään alkuun, puheet pidetty, lahjat annettu. Tästä hommasta seurasi se, että isäukko lopetti noiden syntymälahjojen keruut. Eikä juhlissakaan käyty enää sukulaisten aikaan, vaan jälkikäteen omien lahjojen kanssa.

 

 

 

KYLÄN PERSSOONNII MUISTELLEN

 

 

 

Ensmäisenä muistolihin tuli Maijju. Hiän oli kylän todellinen perssoona. Ei oikkeesttaan suuttunna misttää, vaikkakkii taishan häntä joskus nuoriso kiusata. Maijjun tunnisti verkkariloist, hällä oli samat verkkarit ja pipo vuuvvesta toisseen. Jopa verkkarit piällä vein hänet joskus sukulaistesa häihinnii. Hällä ylleesä tais olla kaljakassi toisessa ja veikkuit toisessa kourassa. Hiän oli kova henkilö veikkoommaan ja teki kyläläisten kans kimppaveikkuita. Kädessä saatto olla vaaksallinen täytettyjä veikkuu kuponkeja. Muisti maijjulla pelas hyvin. Maijju ol semmonen luonnon ihminen, kaljottel kesäsin ruohikol. Osas olla häirihtemätä ihmissii ja juttel jokkaisen kans, joka halus. Hän oli hyvin sosiaallinen perssoona. Viihty hän vanhoilla päivillä myöskin Ossinpaarissa, semmonennii ihme aikonnaan oll Kiihtelysvuarassa. Nykysin ennee ole kahvillookkaa, muuta ku Sales suapi pahvimukist termoskahvvii, jos nii pahasti hammast kolottaa. Maijjun kummissii halavas vanhempana, tais tuoppi maisttuu sennii jäläkkeen. Ainut vuan et puhheen vei heikoks, eikä oikkein muut suanna sanotuks ku kirosanan. Sitä hiän tolokutti kokoajan. Muisti kummissii hällä pelas hyvin, pikkusen ku avusti sanoissa hyvin tul toimmeen. Mon varmmaan luul hänt köyhäs, mutta siin suattovat erehttyy pahoin. Vien Jouluna vieläkin Maijjun haudalle kynttelin, ei niitä paljoa siellä näy.

 

Toinen perssoona, joka asu lähempänä oll Helli. Hän ollii melekkein vastakohta Maijjulle. Röyhäs ja haukku jokkaisen kyläläisen. Heinätys aikkaan käyttiin veljen kans jeleppoomassa nuapuria kesäsin seivastyksessä. Sillo korpi raiko, ku Helli teki ”rajan”selevitystä ja haukku nuapurin kerrallaan. Ne kuuluvat viellä kilometrinnii piäst seleväst. Yhen tappauksen muistan kun olin nuapurin heinäkärrin piällä polokemassa heinnii, ni Helli tull sinne ja alako huutammaan. ”Ei sua nuö lakatkkaan olla rauhassa, kun (sukunimeni) pojat käyvvät ne kerräämässä”. Heh heh, ei huomannut tahi tuntenut meitä veljen kans. Minä sanon kuorman piältä, vitut olla kerätty. Jotta se viellä siinä purpatti ja läks pois. Kerran sitten meille ilimesty kissa syksypakkasilla. Arvelttiin että otettaan sissään ja katottaan kottiuttuuko se. Ei kottiutunna. Tais olla jo samana iltana, ku nappas äidin jalakkaan kiinni hamppaillaan ja kynsilla samalla repi kinttuja. Vaikka ollii houst hällä jalassa, tuli aika isot jäljet jalakkaan. Siitäpä sitten siillaisille, sielt tullii miärräys tappoo kissa ja lähettee tutkittavaks. Olisko sillä raivotauti. Niimpä teimme ja vasttauksettii tuli ettei ollu. Ilmeisesti kissaa oli härnänny tahi kaltoin kohdellut nainen, Miehille kissa ei tehnyt mitään. Jonkin ajan päästä puhelin soi ja siellä oli ollut Helli, joka oli meskunnut, että hältä lapsen veivät? Vanha mummo, mikä lapsi, varmaankin se kissa.

 

 

KOLOMAS RUNNOILIJA TOPI(Suava)

Hänest ei ou kans paljjoo muistikuvvii.Koskkaa en kyllä kuullunna hänen runojjaan tahi lausumissiisa. Ilimmeisesti kummissii hiän niitä teki, koska lisänimennii sai. Yhen kerran kävin kalakaverini kanssa( hänen luonnaan kylässä, lainattiin hältä venet ja menttiin Suavalle uistelemmaan. Kyllä hiän miun isäukkoni tunti, mut eivät olleet hyökkää niin paljon tekemisissä toissiin kans. Ehkä Topi oll aavistuksen erakko tyyppi, pikkusen semmosen kuvan sain.

 

 

 

Nyt loppu kesäloma miult, jatkettaan seurraavall kesälomalla kirjjoo. Hyvvee lommoo lukijani, viettäkkeehä mukava ja lupsakka kesä ; D.